Kuva: All Over PressSuomen Urheiluliitto (SUL) on nimennyt 42 uutta urheilijaa yleisurheilun Rooman EM-kisoihin. Aiemmin oli jo ehditty valita 15 urheilijaa.– Nyt koossa on 57 urheilijan joukkue, joka täydentyy vielä torstaina, kun Euroopan yleisurheiluliitto saa eri maiden liitoilta tiedot siitä, ketkä kaikki valintakelpoiset urheilijat ovat kisoihin osallistumassa, sanoo SUL:n GM Jani Tanskanen tiedotteessa.Miesten keihääseen nimettiin keskiviikkona Lassi Etelätalo ja Toni Keränen. Oliver Helander oli valittu aiemmin. Naisten pika-aidoissa kisoihin lähtevät Reetta Hurskeen lisäksi Lotta Harala ja Nooralotta Neziri.– On hienoa, että meillä on useammassa lajissa täysi kolmen urheilijan edustus EM-kisoissa. Muutamassa lajissa meillä oli valintakelpoisia urheilijoita jopa enemmän kuin tuo täysi kiintiö. Näiden lajien edustajien valinnat olivat lopulta varsin selkeitä, Tanskanen totesi.Valintoja/EM-joukkueSuomen Urheiluliitto (SUL) on valinnut toisessa valinnassa 7.–12. kesäkuuta Rooman EM-kilpailuissa kilpailevaan joukkueeseen seuraavat urheilijat: Miehet, 200 m: Samuel Purola, Oulun Pyrintö.110 m aj: Santeri Kuusiniemi, Jyväskylän Kenttäurheilijat.20 km kävely: Aleksi Ojala, Urjalan Urheilijat.Seiväs: Juho Alasaari, Laihian Luja, Urho Kujanpää, Tampereen Pyrintö. 3-loikka: Tuomas Kaukolahti, Kenttäurheilijat-58, Vantaa, Simo Lipsanen, Lappeenrannan Urheilu-Miehet. Moukari: Aaron Kangas Kankaanpään seudun Leisku, Tuomas Seppänen, Noormarkun Nopsa.Keihäs: Lassi Etelätalo, Joensuun Kataja, Toni Keränen, Limingan Niitto-Miehet.Naiset, 100 m: Lotta Kemppinen, HIFK-friidrott.400 m: Mette Baas, Joensuun Kataja.1500 m: Sara Lappalainen, Borgå Akilles.5000 m: Nathalie Blomqvist, IK Falken, Pedersöre. 10000 m: Nina Chydenius, Gamlakarleby IF Kokkola. Puolimaraton: Alisa Vainio, Lappeenrannan Urheilu-Miehet.100 m aj: Lotta Harala, Tampereen Pyrintö, Nooralotta Neziri, Jyväskylän Kenttäurheilijat.400 m aj: Kristiina Halonen, Lappeenrannan Urheilu-Miehet, Hilla Uusimäki, Kenttäurheilijat-58, Vantaa.3000 m ej: Ilona Mononen, Lahden Ahkera.Korkeus: Heta Tuuri, Turun Urheiluliitto.Seiväs: Saga Andersson, Esbo IF, Elina Lampela, Oulun Pyrintö.3-loikka: Jessica Kähärä, Mikkelin Kilpa-Veikot, Kristiina Mäkelä, Orimattilan Jymy, Senni Salminen, Imatran Urheilijat.Kuula: Emilia Kangas, Kuortaneen Kunto, Senja Mäkitörmä, Varpaisjärven Vire, Lapinlahti, Eveliina Rouvali, Kuopion Reipas.Kiekko: Helena Leveelahti, Virtain Urheilijat, Salla Sipponen, Tampereen Pyrintö.Moukari: Suvi Koskinen, Kauhajoen Karhu, Krista Tervo, Karhulan Katajaiset.Keihäs: Jatta-Mari Jääskeläinen, Turun Urheiluliitto.4×100 m: Petra Häggqvist, Helsingin Kisa-Veikot, Lotta Kemppinen, HIFK-friidrott, Anniina Kortetmaa, Jyväskylän Kenttäurheilijat, Anna Pursiainen, Espoon Tapiot.4×400 m: Mette Baas, Joensuun Kataja, Aino Pulkkinen, Jyväskylän Kenttäurheilijat, Milja Thureson, Lahden Ahkera, Katriina Wright. Ensimmäisessä valinnassa 8.3. Suomen EM-kisajoukkueeseen valitut urheilijat:Miehet, 100 m Samuli Samuelsson, Ikaalisten Urheilijat110 m aj: Elmo Lakka, Jyväskylän Kenttäurheilijat3000 m ej: Topi Raitanen, Helsingin Kisa-VeikotKolmiloikka: Aaro Davidila, Lapin Lukko RovaniemiKeihäs: Oliver Helander, Oulun Pyrintö20 km kävely: Veli-Matti ”Aku” Partanen, Lappeenrannan Urheilu-MiehetNaiset, 800 m: Eveliina Määttänen, Espoon Tapiot100 m aj: Reetta Hurske, Tampereen Pyrintö400 m aj: Viivi Lehikoinen, HIFK-friidrottKorkeus: Ella Junnila, Tampereen PyrintöSeiväs: Wilma Murto, Salon VilpasMoukari: Silja Kosonen, Turun UrheiluliittoKeihäs: Anni-Linnea Alanen, Oulun PyrintöPuolimaraton: Camilla Richardsson Esbo If (tulosraja myös 5000 ja 10 000 metrille)Seitsenottelu: Saga Vanninen, Tampereen PyrintöLUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Lotta Harala Nooralotta Neziri Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa Yleisurheilu 31.05.2024 - 15:34 Antti Metsälä EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Yleisurheilu 31.05.2024 - 10:51 Antti Metsälä EM-yleisurheilu: Rooman koneeseen tunkua – Jessica Kähärä vetää tuplat Yleisurheilu 30.05.2024 - 21:27 Antti Metsälä