Kuva: All Over PressAnnimari Korte ilmoitti sunnuntaina lopettavansa aitajuoksu-uransa. Hän kilpaili viimeistä kertaa Eläintarhan kentällä Toukokuun kisoissa ja paineli ajan 13,26.Korte kommentoi uransa päätöstä myös Instagramissa. Hän teki pitkän päivityksen, jossa riitti kiitoksen sanoja. – Kiitos yleisurheilu! 6 vuotta sitten kun 5 vuoden tauon ja vuoden hupitreenauksen jälkeen lopetin työt ja aloitin täysillä treenaamaan, en olisi ikinä uskonut mitä kaikkea urheilu voi antaa ja tuoda. Urheilu ja muhun uskova valmentaja muuttivat mun elämän täysin. Pääsin toteuttamaan kaikki unelmani ja paljon enemmän.– En olisi 6 vuotta sitten voinut kuvitella, että joskus olisin ammattiurheilija ja vielä nyt 6 vuotta myöhemmin pystyisin tekemään täysillä mun elämän isointa intohimoa. Aitajuoksu on ollut mulle paras asia elämässä. Mutta kun se ei ole enää mun isoin intohimo, niin silloin on aika siirtyä tekemään kaikkea muuta mitä on odottanut.– Se yksi elämä mikä on kannattaa käyttää niihin asioihin mistä eniten nauttii. Parasta viime vuosissa on ollut voida inspiroida, motivoida ja antaa voimia vaikeissa tilanteille muille. Uskon tulevaisuuden tuovan paljon sellaisia asioita missä voin jatkaa tätäkin mun intohimoa. Toivoin tulevaisuudessa valmentajana myös voivani muuttaa muidenkin elämiä jollain tavalla paremmiksi.. parasta on myös saada jatkaa seuraavien intohimojen pariin jalka vielä toimintakykyisenä ja huippukunnossa, elämässä on niin paljon muita ihania asioita, selitti Korte.Monet suomalaiset ja ulkomaalaiset yleisurheilijat jakoivat kommenttiosiossa kiitosta Kortteelle. Näytä tämä julkaisu InstagramissaHenkilön Annimari Korte OLY (@annimarikk) jakama julkaisu LUE MYÖS: Yle: Wilma Murto ällistyi äidiltään saamastaan viestistä – oli vaikea uskoa lukemaansa (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Annimari Korte Lue myös: DEMO: Yleisurheilun EM-kisat 2026 – keksityt tulokset Yleisurheilu 16.07.2026 - 22:30 Hannu Siltanen Yleisurheilun EM-kisat 2026 Birmingham Yleisurheilu 16.07.2026 - 19:45 Hannu Siltanen Suomalaisen yleisurheilunaisen treenivideo villitsi – miljoonat näkivät pätkän Yleisurheilu 01.03.2026 - 17:54 Lasse Honkanen