
Hallitseva Euroopan mestari Topi Raitanen aloittaa EM-kisat lauantaina aamupäivällä 3 000 metrin esteiden karsinnassa.
Raitasen kauden alku ei ole ollut ihanteellinen. Ensimmäisen kisan jälkeen tuli vastoinkäymisiä.
– Ensimmäinen kilpailu oli sellainen, mitä siitä läksin hakemaan (aika 8.21,00), toinen ei niinkään, Raitanen totesi SUL:n tiedotteessa.
Raitanen viittasi toisella kisalla Marseillen juoksuun, jonka hän joutui keskeyttämään kolhun vuoksi. Sen jälkeen mies ei ole kilpaillut.
– Luottavaisin mielin olen, että pystyn taistelemaan mestaruudesta. Kuka sitä nyt haluaa jäädä yksinkertaiseksi mestariksi.
– Olen saanut tehtyä hyviä harjoituksia, joten tilanne on hyvä. Yritän tehdä parhaani, katsotaan sitten mihin se riittää.
Tänä vuonna EM-kisojen esteissä juostaan kaksi alkuerää. Kummastakin erästä kahdeksan parasta etenee finaaliin. Aikavertailulla ei jatkoon päästä.
– Minusta tämä on hyvä karsintatapa, on enemmän mies miestä vastaan kilpailua. Ei tarvitse välittää mitä muissa erissä tapahtuu.