Kansainvälinen yleisurheiluliitto on tehnyt mullistavan päätöksen. Liitto jakaa palkintorahoja tuleville olympiavoittajille Pariisin kesän kisoissa. Myöhemmin rahapalkinnot tulevat kattamaan myös muut mitalistit kuin kultaisen medaljongin kaulaansa saavat urheilijat.Olympiakisat olivat pitkään amatööriurheilun suuri linnake. Ei ole kovin kauaa aikaa, kun esimerkiksi joukkuelajeihin ei saanut edes osallistua, mikäli oli pelannut ammatikseen. No, tietysti poikkeukseen asiaan tekivät esimerkiksi lukuisat puna-armeijassa palvelleet jääkiekkoilijat… amatöörejä, tietysti.Nyt tilanne on täysin toinen. Olympiakisat ovat ammattilaisten kisat. Kun jääkiekkokin palaa parhailla voimillaan, on palloilulajeista miesten jalkapallo oikeastaan ainoa globaali palloilulaji, jossa lajin parhaat eivät ole mukana. Joka tapauksessa – ajat ovat toiset. Kultamitalin Pariisissa voittavat yleisurheilijat nettoavat osuutensa yhteensä 2,2 miljoonan potista. Uudistus on otettu ilolla vastaan, joten lienee vain ajan kysymys, milloin myös muut lajit kuin yleisurheilu esittelevät palkintorahasysteemin myös olympiakisoissa.A new milestone for our sport 🏟️World Athletics becomes the first international federation to award prize money at the Olympic Games.Take a look at some of the other major athletics milestones at the Olympics.Press Release 🔗 https://t.co/8OZAwlJy5W pic.twitter.com/luNjZ9lhHP— World Athletics (@WorldAthletics) April 10, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Olympialaiset Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa Yleisurheilu 31.05.2024 - 15:34 Antti Metsälä EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Yleisurheilu 31.05.2024 - 10:51 Antti Metsälä EM-yleisurheilu: Rooman koneeseen tunkua – Jessica Kähärä vetää tuplat Yleisurheilu 30.05.2024 - 21:27 Antti Metsälä