Kuva: All Over PressPariisin yleisurheiluun kuuluva naisten kolmiloikka käydään näillä näkymin yhden urheilijan vajauksella. Tämä johtuu siitä, että Romanian Costina Iusco ei saa kisoihin osallistua.Iusco narahti dopingista kisojen alla ja edessä on pitkä kilpailukielto. Traagiseksi asian tekee se, että ensimmäinen loikkaaja, joka ei rankkauksen perusteella kisoihin päässyt, oli Suomen Kristiina Mäkelä. Olemassa olevien tietojen mukaan joukkuetta ei voi enää täydentää. Lähtölistat on lukittu. Näillä näkymin ei ole mitään takaporttia, jonka kautta uransa tähän kauteen päättävä Mäkelä saisi kruunata mittavan kansainvälisen uransa olympialaisissa.Mäkelä on luonnollisesti erittäin pettynyt tilanteesta. Mäkelän valmentaja Tuomas Sallinen määrittelee tilanteen YLElle suoraan: hän puhuu kursailematta oikeusmurhasta. Mäkelä olisi valmis lähtemään Pariisiin pikahälytyksellä, mikäli tilanne muuttuisi ja sääntöjä pystyttäisiin tulkitsemaan siten, että lähtölistojen täydentäminen olisi mahdollista.LUE MYÖS: Yle: Wilma Murto ällistyi äidiltään saamastaan viestistä – oli vaikea uskoa lukemaansa (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Costina Iusco Kolmiloikka Kristiina Mäkelä Olympialaiset Lue myös: DEMO: Yleisurheilun EM-kisat 2026 – keksityt tulokset Yleisurheilu 16.07.2026 - 22:30 Hannu Siltanen Yleisurheilun EM-kisat 2026 Birmingham Yleisurheilu 16.07.2026 - 19:45 Hannu Siltanen Suomalaisen yleisurheilunaisen treenivideo villitsi – miljoonat näkivät pätkän Yleisurheilu 01.03.2026 - 17:54 Lasse Honkanen