Kuva: All Over PressVuonna 2012 olympiakultaa voittanut Keshorn Walcott haluaa palata huipulle. Walcott loukkasi viime vuonna akillesjänteensä niin pahasti, että tarvittiin leikkaushoitoa. Nyt Trinidadin mies alkaa olla siinä kunnossa, että menestyksestä voi haaveilla.Walcott ei aio rikkoa itseään ja repiä liikaa kauden aikana. Hän on laatinut kilpailuohjelmansa tähdäten Pariisiin. Ainoa tavoite on olla parhaassa mahdollisessa kunnossa elokuussa, kun Pariisin olympialaisissa karsitaan finaaliin ja sen jälkeen finaalissa.– Päätin tehdä tänä vuonna kaiken normaaliin verrattuna kuukauden myöhässä. Ensimmäisessä kisassa haluan vain nähdä, missä olen mentaalisesti. Tavoite on avata kausi toden teolla kesäkuun loppupuolella, Walcott sanoi YLEn haastattelussa.Kesäkuun lopussa kilpaillaan nimenomaan Suomessa. Walcottin kalenterissa komeilevat 18. kesäkuuta ja 22. kesäkuuta – niinä päivinä heitetään perinteisesti kovatasoisissa kisoissa Turun Paavo Nurmi Gameseissa sekä Kuortaneella.– Näiden lisäksi tarkoitukseni on kisata ennen olympialaisia vain maani mestaruuskisoissa ja heinäkuussa yksi kisa jossain. Sen pitäisi riittää, että olisin valmis menestymään Pariisissa, Walcott sanoi YLElle.Walcott aikoo jatkaa uraansa vielä kaksi vuotta, kun edessä ovat olympialaiset sekä MM-kisat. Jos mitaleita ja menestystä tulee, saattaa ura olla siinä.– Valmentajani vitsaili, että saan luvan lopettaa urani, jos voitan mitalin Pariisissa ja ensi vuonna Tokion MM-kisoissa. Sen jälkeen olen kuulemma vapaa tekemään mitä ikinä tahdon. Jos valmentajani sanat käyvät toteen, olen valmis panemaan tälle tarinalle pisteen, Walcott kertoi YLElle.LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Keihäänheitto Keshorh Walcott Olympialaiset Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa Yleisurheilu 31.05.2024 - 15:34 Antti Metsälä EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Yleisurheilu 31.05.2024 - 10:51 Antti Metsälä EM-yleisurheilu: Rooman koneeseen tunkua – Jessica Kähärä vetää tuplat Yleisurheilu 30.05.2024 - 21:27 Antti Metsälä