Kuva: All Over PressEspoon Tapioiden Enni Nurmi käveli Vaasan Kalevan kisojen hellekilpailussa 10 kilometrin ennätyksensä 46.43 ja valloitti uudelleen Suomen mestaruuden. Nurmi on myös aiempi vuosien 2019 ja 2022 mestari.Tuoreet valmentajanvaihdos ja insinööriopintojen päättyminen mietityttivät Nurmea ennen kilpailua. Niinpä hyvä tulos yllätti hänet. Nurmi siirtyi hiljattain Siw Karlströmin valmennuksesta Veli-Matti Rannan talliin. – Yhdessä Vellun (Ranta) kanssa mietittiin, että lähden sellaista 4.50:n kilometrivauhtia. Kaikki tuntui niin helpolta, että lisäsin vauhtia ja täytyy sanoa, että tulos yllätti vähän itseni, Nurmi kertoo Suomen Urheiluliiton verkkosivuilla.Suunniteltu alkuvauhti olisi tähdännyt 48.30:n loppuaikaan, mutta Nurmi kävelikin uuden ennätyksensä 46.43. Tulos sijoittuu Suomen kaikkien aikojen tilastossa seitsemänneksi.Lämpötila kilpailun aikana oli 26 astetta, mikä edellytti huolellisuutta erityisesti nestehuollossa ja viilennyksessä.– Järjestäjille suuri kiitos. Jäähdytys toimi erittäin hyvin. Lisäksi minulla oli tällainen oma sukkahousuista tehty viritys kaulalla, Nurmi kertoo.Ylivoimaisesti kilpailun voittaneen Nurmen jälkeen toiseksi nousi lopussa Lappeenrannan Urheilu-Miesten Tiia Kuikka ajalla 49.11 ja kolmanneksi Karhulan Katajaisten Aliisa Kiiski ajalla 50.36.LUE MYÖS: Yle: Wilma Murto ällistyi äidiltään saamastaan viestistä – oli vaikea uskoa lukemaansa (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Enni Nurmi Kalevan kisat Kävely Lue myös: DEMO: Yleisurheilun EM-kisat 2026 – keksityt tulokset Yleisurheilu 16.07.2026 - 22:30 Hannu Siltanen Yleisurheilun EM-kisat 2026 Birmingham Yleisurheilu 16.07.2026 - 19:45 Hannu Siltanen Suomalaisen yleisurheilunaisen treenivideo villitsi – miljoonat näkivät pätkän Yleisurheilu 01.03.2026 - 17:54 Lasse Honkanen