
Pohti Ski Teamin ankkuri Joni Mäki pääsi sunnuntaina Äänekoskella tuulettamaan joukkueensa Suomen mestaruutta. Kultamitali oli historiallisesti seuran ensimmäinen.
– On tätä voittoa metsästetty pitkään, monta vuottahan tätä on haettu. Tiesin ensimmäisellä kierroksella, että pystyn tämän viemään, Mäki tuuletti Hiihtoliiton tiedotteella.
Mäen lisäksi 4×10 kilometrin kisan kultajoukkueeseen kuuluivat Juuso Haarala, Juuso Mäkelä ja Joel Ikonen.
Jämin Jänne lähti sunnuntaina matkaan kisan ennakkosuosikkina, mutta joukkue joutui tiukan taiston jälkeen taipumaan hopealle. Joukkueessa hiihtivät Niko Husu, Ristomatti Hakola, Markus Vuorela ja Lauri Lepistö. Imatran Urheilijat (Olli Ahonen, Ville Ahonen, Remi Lindholm ja Miro Karppanen) kuittasi pronssimitalit.