Suomen Hiihtoliitto kertoo verkkosivuillaan, että järjestö on aloittanut prosessin, jonka tavoitteena on johtokunnan johdolla määritellä vaadittavat muutostarpeet toiminnan kehittämiseksi ja selkeyttämiseksi. Konkreettiset kehitystoimet tullaan määrittelemään kuluvan kevään ja kesän aikana. Osana muutosprosessia on päätetty, että Hiihtoliiton toiminnanjohtajana vuodesta 2019 toiminut Ismo Hämäläinen jättää tehtävänsä ja jatkaa organisaatiossa asiantuntijaroolissa kesäkuun loppuun asti.Hiihtoliiton puheenjohtaja Sirpa Korkatti kiittää Hämäläistä lumilajien eteen tehdystä työstä. Muutostarpeista johtuen Hiihtoliitossa on välttämätöntä tehdä selkeitä muutoksia, niin johtamisjärjestelmän, talouden kuin toiminnan suhteen.– Haluan kiittää Ismoa kaikesta siitä kovasta työstä, jota hän on lajiemme eteen tehnyt. Ismon toimikausi on ollut erittäin haasteellinen ja yhteiskunnallinen tilanne on auttamatta heijastunut toimintaan. Tällä hetkellä meillä on iso muutostarve ja tulevaisuuden rakentaminen vaatii uudenlaista tekemistä. Näin ollen vaikeitakin päätöksiä on tehtävä. Meidän tulee kyetä uusiutumaan, kehittämään toimintaamme sekä määritellä uudelleen, mitä Hiihtoliitto on tulevaisuudessa. Haasteemme johtuvat pitkälti taloustilanteesta, mutta meidän on kyettävä kehittämään myös rakenteita ja toimintakulttuuria. Tehty ratkaisu on ensimmäinen askel muutoksessa, kertoo puheenjohtaja Korkatti Hiihtoliiton verkkosivuilla.Ismo Hämäläinen kertoo viimeisen vuoden olleen raskasta aikaa koko organisaatiolle. Nyt on molempien osapuolten näkökulmasta oikea hetki muutokselle.– Muutoksen eteenpäin vieminen vaatii johtokunnalta ratkaisuja ja tässä kohtaa se tarkoittaa, että jatkan organisaatiossa asiantuntijaroolissa erikseen sovituissa asioissa kesäkuun loppuun saakka. Haluan kiittää ajasta, jonka olen saanut työskennellä suomalaisen lumiurheilun eteen. Olen saanut työskennellä hienojen ihmisten kanssa, jotka ovat intohimoisesti pyrkineet edistämään lajiemme kehitystä, Hämäläinen kertoo.Hiihtoliiton muutosprosessin etenemisestä sekä uuden toiminnanjohtajan hakuprosessista tiedotetaan myöhemmin erikseen.LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Hiihto Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: Isoja uutisia! Elian Lehto jatkaa Sveitsin mukana Talvilajit 22.05.2024 - 19:06 Antti Metsälä Iivo Niskaselta treenipäivitys – managerilta viiltävä kuitti Talvilajit 22.05.2024 - 13:08 Lasse Honkanen Vantaan Hiihtoseuraan kovia vahvistuksia Jasmi Joensuun rinnalle Talvilajit 21.05.2024 - 20:30 Antti Metsälä