Kuva: Andre Lavadinho / @World / Red Bull Content PoolToyotan Sebastien Ogier voitti Portugalin MM-rallin. Ranskalainen oli rallin ykkönen ennen Hyundain Ott Tänakia ja saman tallin Thierry Neuvillea. Eroa Ogierin ja Tänakin väliin jäi vajaat kahdeksan sekuntia, Neuvilleen yli minuutin.Ogierille voitto Portugalissa oli jo uran kuudes. Ennen sunnuntaina hän oli tasoissa suomalaisen rallilegendan Markku Alenin kanssa viidellä voitolla. Nyt Ogier meni ohi.– Markku Alén oli suuri idolini, hän on legenda. Olen saanut pitkään vastata kysymyksiin, milloin rikon hänen ennätyksensä. Nyt se tapahtui, sanoi urallaan nyt 60 MM-rallia voittanut Ogier YLEn uutisessa.Kalle Rovanperä joutui keskeyttämään lauantaina, mutta osallistui sunnuntain erikoiskokeisiin. Pistepussi karttui jonkin verran, sillä Toytota -kuljettaja oli Power Stagen kolmonen. Rovanperä lähti ralliin suurena ennakkosuosikkina.– Vaikea viikonloppu eikä todellakaan sitä mitä odotimme. Kiitos tallille tästä viikonlopusta, ja anteeksi menettämistämme MM-pisteistä. Se on iso pettymys, Rovanperä sanoi rehellisesti YLEn uutisessa.Thierry Neuville vahvisti johtoaan MM-sarjassa, koska pahin uhkaaja, Elfyn Evans, oli vasta kuudes. Kilpailun hassunkurisuuksiin kuului jälleen se, ettei rallin voittajaOgier saanut eniten MM-pisteistä voitosta huolimatta vaan kisan kakkonen, Tänak, kuittasi pulskimman pistepotin.LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Elfyn Evans Kalle Rovanperä Ott Tänak Sebastien Ogier Thierry Neuville Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: MM-ralli: Sardinian rallin pääsarja ajetaan ilman suomalaisia – Ott Tänak suosikki Ralli 30.05.2024 - 22:57 Antti Metsälä NBA: Minnesota voitti – Karl-Anthony Towns tuikki tähtenä Ralli 29.05.2024 - 09:03 Antti Metsälä Kalle Rovanperä esitteli upean menopelin – miehen käsissä on poikkeuksellinen auto Ralli 22.05.2024 - 15:17 Lasse Honkanen