
Kalle Rovanperä ajoi Puolan MM-rallin voittoon, vaikka hänet kutsuttiin kisaan vasta paria vuorokautta ennen kisan alkua. Sebastien Ogierille tarvittiin tuuraaja hänen ajettuaan nuotituksessa nokkakolarin siviiliauton kanssa.
Rovanperä ajaa tänä vuonna vain puolikkaan MM-sarjan. Hän haluaa latailla akkujaan omistettuaan elämänsä aiemmin ralliautoilulle lähes kokonaan.
Puolan MM-rallin tapahtumat osoittivat kiistatta, miksi Rovanperä on MM-sarjan ylivoimaisesti paras kuljettaja. Olemattomalla valmistautumisellakin hän pystyi voittamaan kilpailun.
Ogier antoi Rovanperälle arvoistaan palautetta.
– Onnittelut Kalle Rovanperä, Jonne Halttunen ja koko tiimi vahvasta suorituksesta ja upeasta tuloksesta Puolan rallissa!, Ogier hehkutti X-palvelussa.
– Tiesin, että minulle ei ollut parempaa korvaaja kuin te! Hienosti tehty!, Ogier jatkoi.
Ogier pääsi sairaalasta vuorokauden jälkeen pois. Hän kertoi voivansa jo paremmin.
– Asiat ovat menossa koko ajan parempaan suuntaan. Kiitos kaikille tuesta, Ogier kertoi voinnistaan.
Rovanperä on ajanut tämän kauden seitsemästä MM-rallista neljä, mutta on silti MM-pisteissä kuudentena. Puolan MM-rallissa neljänneksi jäänyt Thierry Neuville jatkaa kärjessä 15 pistettä toisena olevaa Elfyn Evansia edellä.