Kuva: Suomen TennisliittoSuomen tenniksen nelinpeliässä Harri Heliövaara nähdään legendaarisen Wimbledonin välierissä. Heliövaara ja hänen parinsa Henry Patten selvittivät tiensä neljän parhaan parin joukkoon keskiviikkona, kun kaksikko kaatoi Marcelo Arevalon ja Mate Pavicin erin 2-1.Jatkopaikka tuli kovan taistelun jälkeen. Avauserän Heliövaara ja Patten hävisivät 4-6, mutta voittivat kaksi seuraavaa katkaisupelin kautta 7-6. – Oli kyllä upea tennisottelu, kolmen erän taisteluvoitto mielettömien vaiheiden jälkeen. Ja mitä onnistumisia vielä loppuun; kyllä tämmöisestä jää upeat fiilikset. Meillä oli paikkamme jo ensimmäisessä erässä, mutta vastustajat onnistuivat tiukoissa paikoissa hyvin. Tie-breikkien kautta jouduttiin hakemaan, mutta ei vitsi me olemme kyllä tiukkojen paikkojen miehiä Henryn kanssa, Heliövaara kertoi Tennisliiton tiedotteessa.Paikka Wimbledonin välierissä on Heliövaaralle ensimmäinen. Loistava menestys on jo nyt tuntunut myös tienesteissä, sillä paikka välierissä pulskistaa palkkapussia noin 100.000 euroa.”Mahtava tarina meneillään, kaksi jäljellä.”Tyytyväinen, mutta fokus tulevassa: Harri Heliövaara/Henry Patten on kahden otteluvoiton päässä Wimbledonin mestaruudesta.https://t.co/g48sXQAhKe— Suomen Tennisliitto (@tennisfi) July 10, 2024 LUE MYÖS: Yle: Wilma Murto ällistyi äidiltään saamastaan viestistä – oli vaikea uskoa lukemaansa (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Harri Heliövaara Tennis Wimbledon Lue myös: Snookerin maailmanykkönen tiputti brutaalia tekstiä Ronnie O’Sullivanista Muut lajit 25.02.2026 - 19:51 Lasse Honkanen Ronnie O’Sullivanilta huikea temppu – yksi sana pilasi sitten ilon täysin Muut lajit 06.02.2026 - 14:01 Lasse Honkanen Suomalainen urheilulegenda on kuollut – ”Lepää rauhassa, rakas Leksa” Muut lajit 05.02.2026 - 08:38 Lasse Honkanen