Kuva: SSL / Anu UhotoinenTampereen Pyrintö ja Helsingin Suunnistajat olivat parhaat joukkueet, kun suunnistuksen Viestiliiga jatkui sunnuntaina Ilmajoella.Naisten kolmen osuuden viestissä Tampereen Pyrinnön kolmikko Lotta Karhola, Saila Kinni ja Venla Harju tekivät tasaista jälkeä ja voittivat viestin ylivoimaisesti kolmen ja puolen minuutin erolla seuraaviin. Tismalleen sama kolmikko voitti viestin Suomen mestaruuden samassa Santavuoren maastossa vuonna 2016.Viestin kakkonen oli Lahden Suunnistajat. Tampereen Pyrintö oli lähellä jättipottia, kun seuran kakkosjoukkue taipui niukasti lahtelaisille kolmanneksi. Pyrintö antoikin myrskyvaroituksen viikon päästä Ruotsissa suunnistettavaa Tiomila-viestiä ajatellen.– Tuuletettiin kyllä kakkosjoukkueen puolestakin. Tällä hetkellä näyttää todella hyvältä Tiomilaa ajatellen, ykkösjoukkueen Saila Kinni kertoi Suunnistusliiton tiedotteessa.Miesten kolmen osuuden viesti ratkesi ankkuriosuuden loppupuolella, kun Helsingin Suunnistajien Olli Ojanaho ja MS Parman Akseli Ruohola ottivat mittaa toisistaan. Lopulta Ojanaho oli viimeisessä ylämäessä vahvempi ja Helsingin Suunnistajat otti kauden ensimmäisen voittonsa.Ojanaholle pohjatyön tekivät Einari Heinaro ja Veli Kangas.Helsingin Suunnistajilla oli vahva joukkuepanos ja seura oli toisella osuudella jopa kaksoisjohdossa. – Tämä kertoo meidän laajuudestamme, kun tästäkin viestistä puuttui pari miestä, jotka juoksevat Tiomilassa. Tämä oli hyvä kenraaliharjoitus ja tilanne näyttää hyvältä. Lähdetään Tiomilaan tekemään suomalaisittain nöyrästi töitä, voittajajoukkueen aloittanut Einari Heinaro totesi.MS Parma taipui voittajille 45 sekuntia. Kärkikaksikon takana Turun Metsänkävijöiden Samu Heiska oli loppuradalla Ikaalisten Nousevan-Voiman Eetu Savolaista tarkempi ja Turun Metsänkävijät oli kolmas.Suunnistajien katseet kääntyvät nyt kohti ruotsalaista suurviestiä Tiomilaa, joka suunnistetaan Nynäshamnissa ensi viikonloppuna. Viestiliiga jatkuu kesäkuun alussa Vaasassa.LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Suunnistus Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Muut lajit 31.05.2024 - 21:07 Antti Metsälä Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Muut lajit 31.05.2024 - 16:42 Antti Metsälä Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Muut lajit 31.05.2024 - 10:35 Antti Metsälä