Kuva: SuunnistusliittoSuunnistuksen Viestiliiga 2024 käynnistyy perjantai-iltana perinteisellä Kevätyön viestillä Paraisilta.Kuluvan kauden Viestiliigan ohjelmistossa on seitsemän osakilpailua, ja sarjaan kuuluu luonnollisesti myös kesäkuun Lakia-Jukola Kauhavalla. Liiga huipentuu lokakuun alussa Salossa finaaliosakilpailuun, jossa ratkaistaan sarjan voittajat.Varsinais-Suomen metsät ovat vapautuneet lumipeitteestä ja perjantaina päästään kilpailemaan lumettomassa ja nopeahkossa avokalliomaastossa. Kilpailu on yösuunnistusta, joten suomalaissuunnistajat saavat hyvää harjoitusta toukokuun alussa Ruotsissa järjestettävää Tiomila-viestiä varten. Tiomila uudistui täksi vuodeksi siten, että myös naisten viestissä kilpaillaan kaksi yöosuutta. Näin ollen myös naisten viesti on perjantaina pääosin yösuunnistusta, ja suomalaisseuroille sopiva paikka hakea oikeita suunnistajia oikeille osuuksille ruotsalaiseen suurviestiin.Viime vuonna Viestiliigan voittoja juhli Tampereen Pyrintö sekä miehissä että naisissa. Pyrintö on ennakkosuosikki tänäkin vuonna, mutta tamperelaisille löytyy haastajia. Ennakolta kovimmin Pyrintöä naisten puolella haastavat Kalevan Rasti ja Rastikarhut. Miehissä pyrintöläisiä haastavat ainakin Ikaalisten Nouseva-Voima, Helsingin Suunnistajat, Kalevan Rasti ja Turun Metsänkävijät.LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Suunnistus Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Muut lajit 31.05.2024 - 21:07 Antti Metsälä Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Muut lajit 31.05.2024 - 16:42 Antti Metsälä Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Muut lajit 31.05.2024 - 10:35 Antti Metsälä