Kuva: SalibandyliittoSuomen U19-naisten toinen ottelu Lahden MM-turnauksessa päättyi selvään tappioon, kun Ruotsi oli 1 407 katsojan edessä vahvempi lukemin 9-3. Ikäluokan hallitseva maailmanmestari näytti päivän tasoeron heti avauserässä, jonka se vei 4-1.Ruotsin kova tempo ja tiukka prässi saivat Suomen viisikot sekaisin alusta asti, ja jo ensimmäisellä kympillä verkko hyvin taistelleen Julia Saarisen takana heilui kolmesti. Ellen Lundin ja Hanna Lööw saivat laukoa maalinsa parhaan sektorin sydämestä, ja kolmannen sijoitti läpi Suomen puolustuksen juossut Isabell Holm. Milla Granlund nostatti kotiyleisön toiveita sijoittamalla rangaistuslaukauksesta varmasti kavennuksen, mutta Ruotsi kuittasi jo 19 sekuntia myöhemmin.Toisessa erässä Suomi ei onnistunut edes kahden minuutin ylivoimalla, kun taas Ruotsi näytti kohta taas viimeistelyn mallia. Sen viides maali syntyi laidassa voitetun kaksinkamppailun jälkeen, kuudes vastaiskusta Suomen pallonmenetyksen jälkeen ja seitsemäs ylivoimalla pakottaen Suomen jo aikalisään.Päätösjaksolla vihellettiin Ruotsille peräti neljä kahden minuutin jäähyä, mutta ylivoimamaali jäi Suomelta tekemättä. Istuntojen jälkeisillä sekunneilla onnistui, kun ensin kavensi Milla Granlund ja vielä Suomen pelatessa ilman maalivahtia Miisa Turunen. Ero tulostaululla ei kuitenkaan kaventunut, kun Ruotsi iski avopaikoista kaksi palloa ohi Suomen maalille kolmanteen erään vaihdetun Sara Vantosin.– Ei ollut todellakaan sitä mitä haettiin, päävalmentaja Simo Leppänen mietti Salibandyliiton tiedotteessa.– Täytyy nostaa hattua kaverille, olivat melko kovia tänään ja nyt pelaajamme tietävät, mitä maailmanmestaruuden voittaminen vaatii. Parin vuoden aikana on jokunen kerta Ruotsia vastaan pelattu, ja tämä oli meiltä niistä ylivoimaisesti heikoin peli. Mutta otetaan tämä tähän kohtaan ja painetaan viikonloppuna päätyyn asti.Perjantaina klo 19 Suomi päättää alkusarjan kohtaamalla Norjan, ja paikka välierissä edellyttää voittoa.– Tänään viimeinen erä 2-2 kun ruvettiin olemaan rohkeita ja kaveri joutui boksiin. Tuolla tavalla pitää pelata, ja kuten sanoin molemmilla aikalisillä, kukaan ei pysty näitä pelejä yksi ratkomaan eli viisikkopeli pitää saada paremmaksi, päävalmentaja tiivisti.LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Ruotsi Salibandy Suomi Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Muut lajit 31.05.2024 - 21:07 Antti Metsälä Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Muut lajit 31.05.2024 - 16:42 Antti Metsälä Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Muut lajit 31.05.2024 - 10:35 Antti Metsälä