Vääjäämättä kohti huikean uransa loppua etenevän 37-vuotiaan tennistähti Rafael Nadalin viimeaikaiset otteet ovat kielineet jo hiukan joutsenlaulusta. Tie Italian avoimissa nousi pystyyn viikonloppuna ja turnauksen 10-kertainen voittaja on ulkona.Putoaminen ei jättänyt myöskään sijaa jossitteluille, sillä Hubert Hurkacz oli selkeästi parempi. Maailmanlistan yhdeksännellä sijalla oleva puolalainen takoi taululle numerot 6-1 6-3 vain reilussa puolessatoista tunnissa.Nadal on jo aiemmin vihjaillut, että kuluva kausi saattaa jäädä hänen viimeisekseen. Espanjalaisen dominoima Ranskan avoimet ovat edessä touko-kesäkuun vaihteessa, mutta osallistumisestaan 14 kertaa ykkössijan turnauksessa vienyt Nadal ei vielä ole varma – joskin vastaus on todennäköisesti myöntävä.– Se ratkaisu ei ole nyt ymmärrettävästi mielessäni kovin selkeänä. Mutta jos minun pitää kertoa tuntemukseni suuntaan tai toiseen, sanoin että ’olen mukana Roland Garros’ssa ja teen parhaani’, Nadal sanoi BBC Sportin mukaan.– Fyysisesti minulla on joitain haasteita, mutta todennäköisesti ei niin paljon, jotta lähtisin sanomaan etten pelaa tennisurani tärkeimmässä tapahtumassa.🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆Rome will ALWAYS hold a special place in @RafaelNadal's ❤️🇮🇹@InteBNLdItalia | #IBI24 pic.twitter.com/ZyXeDIN0ix— ATP Tour (@atptour) May 11, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Rafael Nadal Ranskan avoimet Tennis Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Muut lajit 31.05.2024 - 21:07 Antti Metsälä Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Muut lajit 31.05.2024 - 16:42 Antti Metsälä Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Muut lajit 31.05.2024 - 10:35 Antti Metsälä