Kuva: SSL / Donatas LazauskasSuomen joukkue Puolassa 28.5.-2.6.2024 ajettaviin pyöräsuunnistuksen EM-kilpailuihin on nimetty. Näyttökilpailut ajettiin viime viikonloppuna kevätleirin yhteydessä Liettuassa, jossa päästiin heti mittaamaan kansainvälistä vauhtia talvikauden jälkeen.– Kevätleirillä monet pääsivät ensimmäistä kertaa ajamaan sulaan maastoon pitkän talven jälkeen, eivätkä ensimmäiset päivät olleet helppoja. Mutta nopeasti alkoi tulla viitteitä, että suorituskyky on nousussa, kuvailee tuore pyöräsuunnistusmaajoukkueen päävalmentaja Timo Mustikkamaa Suunnistusliiton tiedotteessa.Kevätleirin lopuksi Liettuassa päästiin ajamaan näyttökilpailut hyvissä olosuhteissa.– Oli hyödyllistä päästä mittaamaan omaa tasoa muiden maiden urheilijoiden kesken, ja tulosten perusteella meillä on kokonaisuutena varmasti iskukykyinen joukkue. Näen äärettömän hyvänä asiana, että meillä oli paljon mukana nuorimpia 17-sarjalaisia, ja hyvä joukkuehenki alkoi muodostua jo leirillä, kertoo päävalmentaja Mustikkamaa.– Nyt nimetyllä joukkueella voi odottaa meidän pysyvän menestystasossa siellä Euroopan huipulla. Urheilijoiden suoritukset olivat kevätleirillä sitä luokkaa, että olen erittäin luottavaisin mielin kohti EM-kisoja, joihin on vielä reilu kolme viikkoa aikaa viritellä huippukuntoa. Näissä onnistumisen mahdollistavissa olosuhteissa ja hyvässä ilmapiirissä on hyvä jatkaa kohti kevään ensimmäisiä pyöräsuunnistuksen arvokilpailuja, tiivisti päävalmentaja Timo Mustikkamaa.Suomen joukkueNaiset (5+2):Antonia Haga OK Botnia, Marika Hara Koovee, Ruska Saarela Kokkolan Suunnistajat, Henna Saarinen Koovee, Ingrid Stengård OK Trian, Silja Yli-Hietanen (U23) Tampereen Pyrintö, Siiri Rasimus (U23) Suunta JyväskyläMiehet (6):Andre Haga OK Botnia, Teemu Kaksonen Ylistaron Kilpa-Veljet, Kare Kaskinen Ulvilan Ura, Jussi Laurila Jalasjärven Jalas, Tomi Nykänen Lahden Suunnistajat -37, Samuel Pökälä Asikkalan Raikas Naiset 20v (3):Kaisla Häkkinen Hiiltomiehet, Aino Kankaanpää Lapuan Virkiä, Emma-Riikka Laamanen Tarpian SuuntaTytöt 17v (5):Emma Lång Kuopion Suunnistajat, Salla Mustikkamaa Jämsän Retki-Veikot, Liida Lahti Suunta-Jyväskylä, Karoliina Laamanen Tarpian Suunta, Frida Koskinen OK TrianMiehet 20v (5):Tatu Aaltonen Lynx, Eevert Kenttämies Koovee, Simo Klemettinen Suunta Jyväskylä, Eemil Koskinen Hiiltomiehet, Nuutti Toivonen Rajamäen RykmenttiPojat 17v (4):Juuso Koski Ylistaron Kilpa-veljet, Elmeri Lång Kuopion Suunnistajat, Sisu Bonden Hiiltomiehet, Aleksi Kallio Suunta JyväskyläLUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Pyöräsuunnistus Timo Mustikkamaa Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Muut lajit 31.05.2024 - 21:07 Antti Metsälä Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Muut lajit 31.05.2024 - 16:42 Antti Metsälä Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Muut lajit 31.05.2024 - 10:35 Antti Metsälä