Kuva: All Over PressPARIISI. Novak Djokovic ei ole koskaan voittanut tenniksen olympiakultaa. Viimeinen sauma hänellä lienee siihen nyt Pariisin olympialaisissa.Pohjevamma on kiusannut Djokovicia kesällä. Hän pääsi kuitenkin Wimbledonin finaaliin, jossa hävisi Carlos Alcarazille. –Wimbledoniinkaan en pystynyt valmistautumaan kunnolla. Viimeisen viiden tai neljän päivän aikana olen tuntenut itseni valmiimmaksi olympialaisiin kuin mitä olin Wimbledoniin ja uskon sen näkyvän tässä turnauksessa. Voin vain keskittyä valmistautumiseeni fyysisesti sekä henkisesti ja loppu onkin sitten Jumalan käsissä, hän ilmoitti.Kaiken muun voittaneen Djokovicin ainoa olympiamitali on kaksinpelin pronssimitali Pekingistä 2008.–Olympiakulta on yksi suurimmista unelmista, jonka voi saavuttaa. Olympiakisat ovat valtava haaste, koska olen laittanut itselleni lisäpaineita. Kotimaassani Serbiassa on valtavat odotukset, Djokovic ilmoitti.Djokovic korostaa, ettei harkitse uransa lopettamista Pariisin kisojen jälkeen.–En ole miettinyt lopettamista, vaikka moni haluaisi minun lopettavan, kun muutkin aikakauteni huiput (Rafael Nadal, Andy Murray ja Roger Federer) ovat vetäytyneet. Mutta niin kauan kuin yksi meistä on vielä pelaamassa, ei tämä aikakausi ole ohi, hän ilmoitti. Tenniksen olympiaturnaus alkaa sunnuntaina.Team Serbia in Paris. Oui ready. 🇷🇸💪🎾 pic.twitter.com/TkFC9rittz— Novak Djokovic (@DjokerNole) July 25, 2024 LUE MYÖS: Yle: Wilma Murto ällistyi äidiltään saamastaan viestistä – oli vaikea uskoa lukemaansa (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Novak Djokovic Olympialaiset Tennis Lue myös: Snookerin maailmanykkönen tiputti brutaalia tekstiä Ronnie O’Sullivanista Muut lajit 25.02.2026 - 19:51 Lasse Honkanen Ronnie O’Sullivanilta huikea temppu – yksi sana pilasi sitten ilon täysin Muut lajit 06.02.2026 - 14:01 Lasse Honkanen Suomalainen urheilulegenda on kuollut – ”Lepää rauhassa, rakas Leksa” Muut lajit 05.02.2026 - 08:38 Lasse Honkanen