Suomen Olympiakomitean hallitus vahvisti, että Suomea edustaa miesten sulkapallossa Pariisin kisoissa Kalle Koljonen. Jokin aika sitten EM-pronssia juhlinut Joakim Oldorff jäi varamieheksi.Valinta kirvoitti paljon keskustelua, sillä kaksikon vertailu oli miltei mahdotonta. Kummankin rankkaus on jotakuinkin sama, samoin näytöt. Samaan päätyi Suomen olympiajoukkueen johtaja Leena Paavolainen, joka totesi tiedotteessa, ettei kaksikon välille löytynyt merkittävää eroa.– Teimme kattavan tulosvertailun pelaajien välillä. Koljonen ja Oldorff olivat valintakriteereiden mukaisten näyttöjen osalta käytännössä tasavahvoja, Paavolainen sanoi.Pääsyynä kokeneen Koljosen valinnalle oli siinä, että hänellä on parempi olympiaranking ja se, että nimenomaan Koljonen oli Suomen sulkapalloliiton esitys Suomen edustajaksi.Lienee kuitenkin selvää, että huomattavasti nuoremmalla ja eteenpäin menevällä Oldorffilla on omat kannattajansa, joiden mielestä EM-mitalistin sivuuttaminen ei ollut oikea päätös. Kriitikoiden mukaan Koljosen ura on loppusuoralla ja siksikin Oldorffin valinta olisi ollut satsaus tulevaisuuteen.Molempiin kantoihin löytyy varmasti hyvät syyt. Sinänsä olisi ollut mielenkiintoista, jos sulkapalloväki olisi ottanut maksiminäkyvyyden lajille irti ja järjestänyt kaksikolle ottelun toistensa välillä: voittaja jatkaa, häviäjä jää varalle.LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Joakim Oldorff Kalle Koljonen Olympialaiset Sulkapallo Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Muut lajit 31.05.2024 - 21:07 Antti Metsälä Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Muut lajit 31.05.2024 - 16:42 Antti Metsälä Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Muut lajit 31.05.2024 - 10:35 Antti Metsälä