Kuva: All Over PressSuomen Olympiakomitean hallitus on vahvistanut huippu-urheiluyksikön tekemät olympiavalinnat Pariisin olympialaisiin. Viidennessä valinnassa joukkueeseen nimettiin neljä uutta urheilijaa.Kenttäratsastus:Veera Manninen, Pieksämäen ratsastusseura PikadoritSanna Siltakorpi, Tampereen ratsastusseuraMaantiepyöräily:Anniina Ahtosalo, Korson KaikuPorin Tarmoa edustava Lotta Henttala valittiin varaedustajaksi.Paini:Kreikkalais-roomalainen, 97 kgArvi Savolainen, Lahden AhkeraMaantiepyöräilyssä Suomella oli kaksi valintakelpoista urheilijaa, mutta käytössä vain yksi maapaikka naisten aika-ajoon ja maantieajoon.– Meillä on nyt useammassa lajissa harvinainen positiivinen tilanne, että hyviä, valintakelpoisia urheilijoita on enemmän kuin paikkoja. Nyt valittu Anniina Ahtosalo on osoittanut nousujohteista kuntoa läpi kauden ja hän on myös maantiepyöräilyn maailmanrankingissa korkeimmalle sijoittunut suomalainen. Ahtosalon lähin suomalaishaastaja on Lotta Henttala, joten hänen valintansa varaedustajaksi oli perusteltua, joukkueen johtaja Leena Paavolainen sanoo Olympiakomitean sivuilla. Paavolainen kertoo, että olympiajoukkueen valintojen suhteen ollaan tavoiteaikataulussa.– Näkymä kohti olympialaisia on tällä hetkellä positiivinen. Edelleen odotusarvo on, että meillä on noin 60 yksilöurheilijan joukkue. Lisäksi miesten koripallojoukkueella on heinäkuun alussa viimeinen karsintaturnaus, joten meillä on vielä mahdollisuus saada paikka myös joukkuepeliin. Ollaan nousujohteisessa ja positiivisessa vireessä menossa kohti Pariisia.33:nnet kesäolympialaiset kilpaillaan Ranskassa, Pariisissa 26. heinäkuuta – 11. elokuuta 2024. Suomen joukkue täydentyy seuraavan kerran kesäkuussa.LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Anniina Ahtosalo Arvi Savolainen Olympialaiset Sanna Siltakorpi Veera Manninen Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Muut lajit 31.05.2024 - 21:07 Antti Metsälä Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Muut lajit 31.05.2024 - 16:42 Antti Metsälä Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Muut lajit 31.05.2024 - 10:35 Antti Metsälä