NBA:n pudotuspeleissä Minnesota Timberwolves selvitti tiensä ensimmäisenä joukkueena toiselle kierrokselle. Minnesota kukisti Phoenixin otteluvoitoin 4-0. Minnesota oli toki suosikki ottelusarjassa, mutta lukemat olivat odotettua tylymmät. Samalla kahden supertähden kausi päättyi, sillä Kevin Durant ja Devin Booker joutuivat jättämään tämän kauden. Booker heitti neljännessä pelissä 49 pistettä ja Durant 33, mutta kaksikon tehot eivät riittäneet laajalla rintamalla onnistuneelle Minnesotalle.Minnesotan Anthony Edwards jatkoi huimaa virettään ja teki 40 pistettä. Loukkaantumisistaan pudotuspeleihin toipunut Karl-Anthony Towns tuki mainiosti lukemilla 28 pistettä ja kymmenen levypalloa. Minnesota vei neljännen ottelun lukemin 122-116.Jalen Brunson oli ottelun nimi, kun New York haki todella ison voiton Philadelphian kotikentältä. Knicks voitti ottelun 97-92 ja meni otteluparissa 3-1 johtoon. Brunson heitti ottelussa 47 pistettä ja syötti kymmenen koria. Eli miltei puolet Knicksin pisteistä tuli Brunsonin näpeistä, syötöt huomioiden pitkälle yli puolet. Philadelphian pisteykkönen oli Joel Embiid, 27 pistettä.Los Angeles Clippers antoi kylmää kyytiä ottelun ensimmäisellä puoliskolla Dallasille. Joukkue johti parhaimmillaan jopa 31 pisteen erolla, mutta Dallas tuli hiljakseen rinnalle ja hetkeksi ohikin. Lopussa Clippers oli kuitenkin tarkempi ja vei ottelun 116-111. Clippersin tehokaksikkona hääräsi James Harden ja Paul George. Kumpikin teki 33 pistettä. Dallasin Kyrie Irving loisti tekemällä 40 pistettä. Luka Doncic teki ottelussa tripla-tuplan: 29 pistettä, kymmenen levypalloa ja kymmenen syöttöä, mutta kokonaisarvosana ei ollut kiitettävä. Polvivamma näkyi puolustamisessa ja heittotarkkuuskin oli etenkin kolmosen viivan takaa hukassa. Ottelupari on nyt lukemissa 2-2.Bucks joutui omaan otteluunsa ilman Giannista, mutta myös ilman Damian Lillardia. Kahden supertähden puuttuminen luonnollisesti näkyi ja Indiana vei ottelun 126-113. Bucks taisteli Brook Lopezin, 27 pistettä, ja Khris Middletonin, 25 pistettä, johdolla, mutta Indianan heittovoima oli liikaa. Joukkue tykitti peräti 22 kolmosta ottelussa Myles Turnerin osuttua seitsemästi ja Tyrese Haliburtonin viidesti. Turnerin pistesaalis oli 29 ja Haliburtonin 24. Indiana siirtyi ottelusarjassa nyt 3-1 johtoon.oh how SWEEP it is. pic.twitter.com/hh9dRZhFOO— Minnesota Timberwolves (@Timberwolves) April 29, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Koripallo NBA Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Muut lajit 31.05.2024 - 21:07 Antti Metsälä Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Muut lajit 31.05.2024 - 16:42 Antti Metsälä Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Muut lajit 31.05.2024 - 10:35 Antti Metsälä