NBA:n puolivälierät jatkuivat maanantain ja tiistain välisenä yönä. New York Knicks aloitti oman sarjansa Indiana vastaan kotona. Ottelu päättyi New Yorkille 121-117 eikä ottelun suurimmasta sankarista ollut epäselvyyttä.New Yorkin Jalen Brunson hurjasteli jälleen 43 pistettä ja nousi neljäntenä pelaajana NBA:n pudotuspelihistoriassa pelaajaksi, joka on tehnyt vähintään 40 pistettä neljässä perättäisessä ottelussa. Aiemmin samaan ovat pystyneet Jerry West (kuuden putki), Bernard King ja Michael Jordan.Pisteistä 21 syntyi ottelun viimeisellä neljänneksellä, jolloin New York meni lopullisesti Indianan ohi ja Brunson saavutti rajapyykin. Indianan puolelta Myles Turner oli joukkueen tehokkain tehtyään 23 pistettä.Toisessa puolivälierässä Minnesota kävi jo toisella ryöstöretkellä Denverissä. Hallitseva mestari hävisi sarjan avanneet kaksi ottelua kotonaan ja tilanne alkaa olla todella tukala Nuggetsille. Minnesota lentää lujaa tähtiensä johdolla, Denver elää ja kuolee Nikola Jokicin päivän vireen mukaan. Jokic puolustettiin hyvin ja hän jäi itselleen vaatimattomaan pistemäärään 16. Minnesotan Anthony Edwards ja Karl-Anthony Towns tekivät molemmat 27 pistettä – Towns nappasi myös 12 levypalloa ja korvasi näin hienosti poissa olleen levypallohirmu Rudy Gobertin, joka oli poissa onnellisen perhetapahtuman vuoksi.Minnesota johtaa sarjaa nyt 2-0 ja seuraavat kaksi ottelua pelataan Timberwolvesin kotiareenalla. Denver on pahasti veitsi kurkulla ja jotain täytyy pian keksiä – muuten Minnesota menee menojaan.🧡💙 https://t.co/bzruZ9HR1D— NEW YORK KNICKS (@nyknicks) May 7, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Denver Nuggets Indiana Pacers Koripallo Minnesota Timberwolves NBA New York Knicks Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Muut lajit 31.05.2024 - 21:07 Antti Metsälä Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Muut lajit 31.05.2024 - 16:42 Antti Metsälä Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Muut lajit 31.05.2024 - 10:35 Antti Metsälä