Oklahoma kärsi ensimmäisen tappionsa tämän kevään NBA:n pudotuspeleissä. Dallas – ja erityisesti sen supertähti Luka Doncic – olivat täysin uudella tasolla verrattuna avausotteluun. Doncic puolustettiin avauspelissä kuolevaiseksi, nyt hän heilutti tahtipuikkoa ja johdatteli joukkueensa arvokkaaseen vierasvoittoon.Dallas voitti ottelun 119-110. Doncic teki 29 pistettä, otti kymmenen levypalloa ja antoi yhdeksän korisyöttöä. Vielä tilastojakin isompi asia oli se, että Doncic teki muusta joukkueesta paremman pelaamalla tähtistatuksensa arvoisesti. PJ Washington teki Dallasille saman pistemäärän kuin Doncic ja Kyrie Irving kunnostautui pelin rakentelussa.Ottelun korkein pistemäärä kirjattiin Shai Gilgeous-Alexanderille, joka pussitti 32 pistettä ja otti 12 levypalloa. Tasaisen erinomaisesti pelaava SGA ei kuitenkaan tällä kertaa pystynyt auttamaan joukkuettaan voittoon vaan Dallas tasoitti ottelusarjan lukemiin 1-1Toisessa puolivälieräsarjassa Boston hävisi kotonaan Clevelandille 94-118. Bostonin jokainen kotitappion on jonkinlainen uutinen – nyt Cleveland pystyi urotekoon Donovan Mitchellin johdolla. Mitchell tykitti 29 pistettä ja sai hyvin tukea Evan Mobleylta, joka teki 21 pistettä ja otti kymmenen levypalloa. Bostonin pisteykköset olivat tutusti Jayson Tatum, 25 pistettä, sekä Jaylen Brown, 19 pistettä.Ottelusarja siirtyy nyt Clevelandiin lukemissa 1-1.Right on target 🎯 Tonight’s @kroger Assist of the Game. #OneForDallas #MFFL pic.twitter.com/tuF9KoM5Ru— Dallas Mavericks (@dallasmavs) May 10, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Boston Celtics Cleveland Cavaliers Dallas Mavericks Koripallo NBA Oklahoma City Thunder Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Muut lajit 31.05.2024 - 21:07 Antti Metsälä Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Muut lajit 31.05.2024 - 16:42 Antti Metsälä Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Muut lajit 31.05.2024 - 10:35 Antti Metsälä