Edellinen yhdysvaltalainen MVP, eli NBA:n runkosarjan paras pelaaja, voittaja oli James Harden kaudella 2016-17. Sen jälkeen palkintoa ovat hallinneet muut kuin jenkit. Pienellä varauksella viime kausi, jolloin MVP-palkinnon voitti Joel Embiid, jolla on myös Yhdysvaltain passi. Mutta palkinnon hän voitti Kamerunin edustajana.Ennen Embiidia palkinnon ovat voittaneet kreikkalainen Giannis Antetokuonmpo ja serbialainen Nikola Jokic myös kahdesti.Eikä jenkki tule voittamaan palkintoa nytkään. Kolme MVP-ehdokasta julkaistiin varhain maanantaina. Voittaja tulee kolmikosta Shai Gilgeous-Alexander, Luka Doncic tai Nikola Jokic, kaksinkertainen voittaja. Kolmikosta Gilgeous-Alexander on kanadalainen, Doncic Sloveniasta ja Jokic, kuten mainittua Serbiasta.Jokic on jälleen kerran suurin ehdokas voittamaan palkinnon. Dallasin Doncic ja lempinimellä SGA tunnettu Oklahoman kanukki pelasivat loistavat runkosarjat, mutta Jokicin dominanssi ja merkitys joukkueelle on jopa isompi kuin kilpailijoiden.NBA julkaisi myös ehdokkaat vuoden parhaan tulokkaan palkintoon. Ehdoton ennakkosuosikki on San Antonion ranskalainen Victor Wembanyama, joka teki odotetun vahvan läpimurron NBA:n eliittiin, varsinkin puolustuspelissä. Hän voitti tulokkaana koko sarjan blokkitilaston eikä varmasti viimeistä kertaa urallaan.TOP 10 PLAYS of the regular season!#BESTofNBA 🍿 pic.twitter.com/pQYHbjaMeI— NBA (@NBA) April 22, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Koripallo Luka Doncic NBA Nikola Jokic Shai Gilgeous-Alexander Victor Wembanyama Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Muut lajit 31.05.2024 - 21:07 Antti Metsälä Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Muut lajit 31.05.2024 - 16:42 Antti Metsälä Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Muut lajit 31.05.2024 - 10:35 Antti Metsälä