NBA:n yön puolivälierissä runkosarjan ykkönen, Boston Celtics, varmisti ensimmäisenä joukkueena paikkansa välieriin eli neljän parhaan joukkoon. Boston voitti kotonaan Clevelandin 113-98 ja samalla koko sarjan voitoin 4-1.Bostonin tehomiehenä hääräsi tutusti Jayson Tatum, joka teki 25 pistettä ja otti kymmenen levypalloa. Sentteri Al Horford oli myös vahvassa vireessä – 22 pistettä ja peräti 15 levypalloa. Clevelandin paras pistemies oli Evan Mobley, 33 pistettä. Cleveland oli alusta lähtien altavastaaja sarjassa, mutta loukkaantumiset veivät sen pienenkin mahdollisuuden yllätykseen. Joukkueen ykköstykki Donovan Mitchell seurasi tämänkin ottelun katsomon puolelta.Dallas oli jälleen kaivanut parhaan osaamisensa esiin vierasparketilla Oklahomassa. Edellisessä ottelussa supertähti Luka Doncic heitti paljon ja useimmiten ohi. Nyt sihti oli kohdallaan: Doncic teki ottelussa tripla-tuplan luvuilla 31 pistettä, 10 levypalloa ja 11 korisyöttöä. Doncic oli ehdottomasti ottelun suurin tähti, tosin Dallasin Derrick Jones antoi hyvää tulitukea heittämällä 19 pistettä. Oklahoman tehomies oli Shai Gilgoeus-Alexander, joka teki 30 pistettä. SGA ei juuri tukea muualta saanut, joten tällä kertaa tähtien taistelu kallistui Doncicille.Ottelusarja on Dallasille 3-2 ja seuraava ottelu pelataan Mavericksin kotikentällä.Big Al handled business in tonight's @DraftKings Play of the Game 💪🏽 pic.twitter.com/un5knuzwg9— Boston Celtics (@celtics) May 16, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Boston Celtics Cleveland Cavaliers Dallas Mavericks Koripallo NBA Oklahoma City Thunder Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Muut lajit 31.05.2024 - 21:07 Antti Metsälä Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Muut lajit 31.05.2024 - 16:42 Antti Metsälä Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Muut lajit 31.05.2024 - 10:35 Antti Metsälä