Kuva: Anssi Koskinen / @ainesmediaNaisten F-Liigassa pelattiin kolmas finaaliottelu. Kolmanteen peliin lähdettiin otteluvoittotilanteessa 1-1 Classicin ja TPS:n välisessä mittelössä. Maanantaina TPS oli tutkaparinsa johdolla selvästi vahvempi lukemin 4-1.Classic meni ottelussa 1-0 johtoon, mutta seuraavat neljä maalia kirjattiin vierailija TPS:n tilille. Tehoissa tuttu kaksikko erottui: Jenna Saario teki ottelussa lukemat 2+1 ja Meri-Helmi Höynälä samat tehot. Eli kaikki maalit merkittiin tehoparille.TPS johtaa nyt finaalisarjaa 2-1. Neljäs ottelu pelataan ensi torstaina Turussa.Miesten F-Liigassa Classic eteni finaaliin. Ottelusarja KrP:tä vastaan oli hyvin vaihteleva ja kummallakin oli saumansa, mutta maanantaina homma katkesi. KrP laittoi vahvasti kampoihin, sillä joukkue johti vielä reilut viisi minuuttia ennen loppua 2-1. Sitten Classic laittoi ison vaihteen päälle ja teki reiluun minuuttiin kaksi maalia. Finaalipaikan sinetöi tyhjään maaliin Ville Lastikka.Finaalissa Classic kohtaa joko Oilersin tai Indiansin. Oilers johtaa otteluvoitoin 3-2, kun Indians voitti molemmat viikonlopun kohtalaiset. Joukkueiden kuudes kohtaaminen on edessä tiistaina.𝐊𝐀𝐈𝐊𝐊𝐈𝐄𝐍 𝐀𝐈𝐊𝐎𝐉𝐄𝐍 𝐕𝐈𝐈𝐇𝐃𝐘𝐓𝐓𝐀̈𝐕𝐈𝐍 𝐊𝐄𝐕𝐀̈𝐓! 🏆🦅Kuka tuulettaa tänä keväänä isoiten? Se selviää tulevien viikkojen aikana. Pudotuspelit 2024 ovat täällä – ootko sä valmis? #FLIIGA #salibandy #ParastaPaikanPäällä pic.twitter.com/QI0cAd29iq— F-liiga (@f_liiga) March 8, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp F-liiga Salibandy Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Muut lajit 31.05.2024 - 21:07 Antti Metsälä Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Muut lajit 31.05.2024 - 16:42 Antti Metsälä Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Muut lajit 31.05.2024 - 10:35 Antti Metsälä