F-Liigan neljäs finaaliottelu pelattiin Classicin kotikentällä. Classic voitti sarjan kaksi ensimmäistä peliä, mutta Oilers kavensi perjantaina ja tuli lauantaina tasoihin. Ensi viikon peleihin lähdetään otteluvoitoin 2-2.Neljännen finaalin ensimmäinen erä oli tasainen. Classic meni johtoon, mutta Oilers tasoitti. Sitten tapahtui toiseen erään jotain: Oilers pani ison rallin päälle ja voitti toisen erän maalein 5-0. Tasatilanne muuttui äkisti viiden maalin vierasjohdoksi.Kolmannessa erässä osumia tehtiin vuorotellen, eikä Classic päässyt enää kolmea maalia lähemmäksi. Oilers piti johtonsa hyvin ja iski tarvittaessa lisää maaleja. Täysipainoinen esitys tarkoitti sitä, että koko sarjan ratkaisu tulee venymään ainakin kuuteen otteluun.Ottelun tehopelaaja oli Oilersin Heikki Iiskola, joka teki kaksi maalia ja syötti yhden. Häntä säestivät hyvin Jesperi Lindfors tehoilla 1+2 sekä Justus Kainulainen, joka teki samat tehot kuin Lindfors. Classicin joukkueesta Aaro Helin teki ottelussa kaksi osumaa.Sarja jatkuu ensi viikon keskiviikkona Oilersin kotiottelulla.𝗢𝗜𝗟𝗘𝗥𝗦 𝗩𝗢𝗜𝗧𝗧𝗔𝗔!Ryöstöretki Bläk Boksiin ja sarja nyt tasan 2-2! Keskiviikkona jatketaan Helsingin jäähallilla vitosfinaalilla! Liput keskiviikolle! ➡️ https://t.co/yJxr4OPjvc#EsportOilers | #Salibandy | #Fliiga | #Espooliikkuu #Oxdog pic.twitter.com/GvcuVPkaq8— Esport Oilers (@EsportOilers) April 20, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Classic Esport Oilers F-liiga Heikki Iiskola Salibandy Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Muut lajit 31.05.2024 - 21:07 Antti Metsälä Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Muut lajit 31.05.2024 - 16:42 Antti Metsälä Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Muut lajit 31.05.2024 - 10:35 Antti Metsälä