KrP tasoitti salibandyn F-Liigan välierissä ottelusarjan lukemiin 2-2. Classic oli pitkään pelissä mukana, mutta viimeiset kolme minuuttia käänsivät ottelun kotijoukkueelle. Ratkaisuhetkillä kunnostautui KrP:n Juuso Ahola, joka rakenteli joukkueelleen voiton lukemin 6-3.Classic meni ottelussa 1-0 johtoon, mutta seuraavat kolme maalia kirjattiin KrP:lle. Sen jälkeen Classic iski kahdesti ja peli oli noin kolme minuuttia ennen loppua lukemissa 3-3. Ahola syötti kaikki kolme KrP:n maalia lopussa: ensin Miska Mäkinen, sitten Joonatan Kovanen ja lopuksi Joona Rantala iskivät Aholan syötöistä Classicin nurin.Ottelupari on lukemissa 2-2, joten pitemmän kaavan mukaan mennään. Toisessa välierässä tilanne näyttää selvemmältä, sillä Oilers johtaa Indiansia vastaan voitoin 3-0. Kummatkin välieräsarjat jatkuvat lauantaina.Naisten F-Liigan ensimmäisessä finaalissa TPS kukisti vieraskentällä Classicin. Ottelun suuri sankari oli Meri-Helmi Höynälä, pistepörssin kärkinimi, joka teki ottelussa tehot 1+2. Tärkein esityö tuli jatkoajalla, kun Höynälä syötti 3-2 voittomaalin Jenna Saariolle. TPS johtaa finaalisarjaa 1-0.TPS:lle avausvoitto trillerin jälkeen naisten sarjan finaaleissa ja miesten välierissä Nokian KrP tasoitti sarjan voitot!Lue lisää 👉 https://t.co/BVu3qZW8zvJa 👉 https://t.co/CIChmQGDTI#FLIIGA #Salibandy #ParastaPaikanPäällä pic.twitter.com/fvgkSQMhpR— F-liiga (@f_liiga) April 5, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Classic F-liiga Juuso Ahola KrP Salibandy Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Muut lajit 31.05.2024 - 21:07 Antti Metsälä Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Muut lajit 31.05.2024 - 16:42 Antti Metsälä Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Muut lajit 31.05.2024 - 10:35 Antti Metsälä