Kuva: Anssi KoskinenEspoon Oilers on noussut loistavasti finaalisarjassa takaa-ajoasemasta. Finaalivastustaja Classic johti loppuottelujen sarjaa jo 2-0, mutta Oilers on sen jälkeen vienyt kolme seuraavaa finaalia. Tämä tarkoittaa sitä, että Oilersilla on mestaruus katkolla Tampereella ensi lauantaina. Keskiviikon voittolukemat olivat Oilersille 8-6.Helsingin jäähallissa Nordiksella Oilers laittoi klinikan pystyyn. Tai erityisesti pelin alku meni veljesparin nimiin. Neljä ensimmäisen pistesuorituksen nimet olivat tutut: Kainulainen kertaa neljä. Justus Kainulainen teki kaksi ensimmäistä Oilersin maalia, Rasmus Kainulainen (kuvassa) syöttäjänä. Eikä show tähän loppunut. Justus Kainulainen teki ottelussa vielä kaksi maalia lisää ja syötti yhden. Kun joukkueen parhaimmistoon kuuluva Aaro Astala teki myös kaksi maalia, Oilersin tähdet tekivät sen ratkaisevan eron.Oilers meni ottelussa 4-0 johtoon. Sitten Classic teki kaksi osumaa ja sen jälkeen tehtiin maaleja molempiin päihin. Toisen erän jälkeen lukemat olivat Oilersille 7-3 ja ottelun oletettiin olevan ohi. Mutta näin ei nytkään käynyt. Tämän vuoden pudotuspeleissä on nähty mitä ihmeellisimpiä nousuja ja Classic oli tehdä yhden lisää. Joukkue tuli vielä maalin päähän vajaat kuusi minuuttia ennen loppua.Mutta ei lähemmäksi. Justus Kainulainen teki neljäntensä tyhjään maaliin viimeisen minuutin alussa ja vei espoolaiset tilanteeseen, että joukkue voi juhlia mestaruutta tulevana lauantaina.𝗢𝗜𝗟𝗘𝗥𝗦 𝗩𝗢𝗜𝗧𝗧𝗔𝗔!Lauantaina edessä kuudes finaali Helsingin jäähallilla klo 17.00! Oilers johtaa finaalisarjaa 3-2, joten lauantaina on ratkaisun mahdollisuus!Liput lauantaille ➡️ https://t.co/mU1xhkvNXl#EsportOilers | #Salibandy | #Fliiga | #Espooliikkuu #Oxdog pic.twitter.com/NJ4j5sHiCC— Esport Oilers (@EsportOilers) April 24, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Aaro Astala F-liiga Justus Kainulainen Rasmus Kainulainen Salibandy Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Muut lajit 31.05.2024 - 21:07 Antti Metsälä Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Muut lajit 31.05.2024 - 16:42 Antti Metsälä Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Muut lajit 31.05.2024 - 10:35 Antti Metsälä