Westend Indians viihtyy suuremmilla foorumeilla. Viikonlopun toisessa Metro-areenassa käydyssä välieräottelussa Indians otti jälleen voiton – kuten teki lauantaina. Samalla Indiansin ja Oilersin välinen välieräsarja kaventui lukemiin 2-3, joten Oilersilla on edelleen finaalipaikka katkolla.Yli 1500 katsojaa näki melkoisen trillerin. Maaleja tehtiin tasatahtiin aina kolmannen erän viidennelle minuutille, jolloin Indians karkasi kahden maalin johtoon. Oilers kavensi, mutta Indians iski uudestaan. Vielä kerran Oilers tuli maalin päähän, vajaat puoli minuuttia ennen loppua. Siihen kiri tyssäsi ja ottelusarja jatkuu.Ottelun tehomies oli Indiansin Rasmus Pasanen. Hän teki lukemat 2+2 ja tähän sisältyi myös ottelun voittomaaliksi jäänyt 6-4 -osuma.Naisten F-Liigan toisessa finaalissa Classic tasoitti otteluvoitot lukemiin 1-1. Classic jätti TPS:n kotikentällään tylysti maaleitta ja voitti 5-0. Ottelun tehopelaaja oli Classicin Suvi Hämäläinen, joka teki kaksi maalia ja syötti toiset kaksi. Kahteen maaliin ylsi myös Veera Vilenius, joka iski kahdesti tyhjiin ottelun lopussa – molemmat Hämäläisen esityöstä.LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Salibandy Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Muut lajit 31.05.2024 - 21:07 Antti Metsälä Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Muut lajit 31.05.2024 - 16:42 Antti Metsälä Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Muut lajit 31.05.2024 - 10:35 Antti Metsälä