Kuva: Suomen LentopalloliittoTaru Lahti-Liukkonen, Niina Ahtiainen, Anniina Parkkinen ja Vilhelmiina Prihti edustavat Suomen beach volleyn olympiakarsintoihin kuuluvassa turnauksessa torstaista lähtien Turkin Balikesirissä Nations Cupin Euroopan karsinnan ensimmäisessä vaiheessa.10.-19.5. välisenä aikana pelataan Euroopassa neljä turnausta Turkin lisäksi, Vilnassa ja jo pelatut Espanja sekä Kroatia. Kaikkien turnausten voittajat selviytyvät Nations Cupin finaaliturnaukseen. Myös joillakin turnausten kakkosilla saattaa olla mahdollisuus jatkopaikkaan, koska joistakin maista on jo kaksi paria saamassa olympiapaikan rankingin kautta.Finaaliturnaukseen 13.-16.6. Jurmalassa on jo selviytynyt isäntämaa Latvia sekä seitsemän muuta maata. Tämän turnauksen voittajamaalle tulee olympiapaikka Pariisiin.Torstaina alkavassa Balikeserin turnauksessa on mukana viisi maata: Turkki, Suomi, Tsekki, Tanska ja Kreikka, Turnaus pelataan ns. kahden tappion kaaviona. Suomi saa turnauksen ykkössijoitettuna vapaakierroksen alkuun.Lahti-Liukkonen omaavat turnauksen korkeimmat rankingpisteet ja Parkkinen / Prihti viidenneksi korkeimmat. Toisen suosikin Tsekin parien pisteet ovat sijoilla kaksi ja neljä.– Matkustus Turkkiin takana ja tutustuminen sekä kilpailukenttiin, että muihin olosuhteisiin oli ohjelmassa keskiviikkona. Todella mukavaa olla reissussa isommalla porukalla, kun Niinan ja Tarun seuraksi on saatu Anniina ja Vilhelmiina. Mikko Häyrinen on lisäksi tuomassa rauhallisuutta ja kokemusta valmennustiimiin.– Ennakolta Tsekkien tiimi on turnauksen ykköshaastaja. Toki tiedossa on että erityisesti Kreikalla ja Tanskalla on mukana potentiaalisia haastajia, Suomen valmentaja Toni Vahela ennakoi Lentopalloliiton tiedotteessa.LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Beach volley Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Muut lajit 31.05.2024 - 21:07 Antti Metsälä Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Muut lajit 31.05.2024 - 16:42 Antti Metsälä Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Muut lajit 31.05.2024 - 10:35 Antti Metsälä