Tämän hetken kuuluisin ja seuratuin baseball-pelaaja Shohei Ohtani on aloittanut kautensa uudessa seurassaan Los Angeles Dodgersissa loistavasti. Ohtani siirtyi saman kaupungin Angelsista naapuriseuraan kovan kohun ja spekuloinnin saattelemana.Tilikin on kohdallaan, sillä hän tulee ansaitsemaan pelkkinä pelaajapalkkioina 700 miljoonaa taalaa. Ohtani ei persaukisella sopimuksella pelannut aiemminkaan ja hänen sponsoripottinsa etenkin kotimaassaan Japanissa, on merkittävä. On siis perusteltua arvella, että Ohtani tulee ansaitsemaan yli miljardi dollaria urallaan.Siivu omaisuudesta kuitenkin katosi. Ohtanin monivuotinen apuri ja tulkki Ippei Mizuhara puhalsi päämiehensä kassasta 17 miljoonaa rahoittaakseen oman betsi-harrastuksensa. Käry kävi ja Ohtani ymmärrettävästi antoi MIzuharalle kenkää. Prosessi on jatkunut ja Mizuhara on nyt tunnustanut syyllisyyteensä ja bonukseksi veropetoksen. Häntä uhkaa pahimmillaan 30 vuotta tiilenpäiden lukemista.Makea elämä on siis ohi eikä Japanissakaan mies tule saamaan ymmärrystä. Ohtani on kansallissankari Nipponissa, ja ainakin aiemman japanilaisen oikeuskäytännön mukaan Mizuharan pitäisi ainakin harkita harakiria.Tuskin näin enää nykypäivänä tapahtuu, mutta tulkki pääsee nyt harjoittamaan taitojaan kiven sisään ja Ohtani jatkaa kunnareiden ja rahan takomista Dodgersin mestaruutta hinnalla millä hyvänsä tavoittelevan joukkueen tähtenä.SHOHEI, YOU ARE RIDICULOUS. pic.twitter.com/sjzfuqsNIB— Los Angeles Dodgers (@Dodgers) May 7, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Baseball Los Angeles Dodgers Shohei Ohtani Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Muut lajit 31.05.2024 - 21:07 Antti Metsälä Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Muut lajit 31.05.2024 - 16:42 Antti Metsälä Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Muut lajit 31.05.2024 - 10:35 Antti Metsälä