VPS pelasi itsensä viime kaudella pitkästä aikaa eurokentille. Joukkueen nuori tähtihyökkääjä, 19-vuotias Roni Hudd oli edellisen eurotaipaleen aikana pikkupoika.– Se on ihan huikeata. Viimeksi kun oltiin, niin me ollaan oltu frendien kanssa katsomassa pelejä ja oltu ihan haipissa ja nyt kun pääsee itse pelaamaan niin ei voi sanoin kuvailla. Se on iso juttu, vaikka ei olla missään lohkovaiheessa, mutta ne ovat niin isoja pelejä, että kyllä sitä odottaa, Hudd fiilistelee asiaa Veikkausliiga-podcastissa.Saavutuksina joukkueen voittamaa pronssimitalia ja eurokentille pääsemistä Hudd ei halua laittaaarvostusjärjestykseen.– Mietittiin frendien kanssa, että kumpi olisi isompi, mutta se on vaikea sanoa. Mitali on kuitenkin sellainen, mikä sinulla on aina. Olet voittanut sen pronssin. Europeli saattaa olla se yksi peli tai kaksi peliä. En haluaisi lähteä rankkaamaan noita toisiaan vastaan, hän sanoo.Hudd aloittaa veikkausliigakauden VPS:n riveissä FC Hakan vieraana huhtikuun kuudentena.Keskiviikkona oli Veikkausliigan media-avaus.Osallistuimme myös tapahtumaan ja loistavan edustuksen meidän junioreista toi #77 Usva Mäkinen (T12/13) ampuen pilkun Hilanderin taakse!🔥#yhdessäseistään #seuraaraitaa #vepsu #vaasa #vasa #veikkausliiga #lemonsoftstadion #vps100 pic.twitter.com/psB11y3YHF— Vaasan Palloseura (@VPS1924) March 28, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Roni Hudd Veikkausliiga Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Jalkapallo 31.05.2024 - 23:34 Antti Metsälä Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jalkapallo 31.05.2024 - 18:54 Antti Metsälä Jesse Joroselle huipputärkeä nollapeli! Venezia lähellä nousua Jalkapallo 31.05.2024 - 09:09 Antti Metsälä