Kuva: All Over Press”Ennemmin tai myöhemmin se sieltä tulee, mutta ei me siitä sen enempää olla juteltu”. Tuo oli suora lainaus Jussi Nuorelan haastattelussa tämän viikon Veikkausliiga-podcastissa, jossa hän myös varoitteli jo etukäteen, miten kova KuPS on ylipäänsä ja varsinkin kotonaan.KuPS oli sitten se joukkue, joka ”Suomen Leverkusenin” pysäytti. Ensimmäinen tappio aikoihin tuli lukemin 1-2 KuPS:n uuden tekonurmen ensimmäisessä ottelussa.VPS koki heti alussa takaiskun, kun sensaatiopelaaja Alfie Cicale jouduttiin vaihtamaan pois. Niin monessa asiassa Cicale on tällä kaudella ollut mukana, joten se ei voinut olla vaikuttamatta. Ensimmäinen jakso pelattiin kuitenkin maalittomana.Toisen jakson alussa KuPS iski, maalintekijänä Clinton Antwi. Toisen KuPS:n maalin teki ottelun parhaaksi pelaajaksi valittu Axel Widjeskog. VPS tuli vielä maalin päähän Mads Borchersin maalilla, mutta tällä kertaa kiri jäi vajaaksi, vaikka KuPS joutui pelaamaan ottelun lopun vajaamiehisenä.VPS jatkaa kuitenkin vielä Veikkausliigan kärjessä. Tosin SJK voi mennä lauantaina ohi, jos voitto Hakasta vieraskentällä irtoaa. Veikkausliigassa pelataan lauantaina Hakan ja SJK:n kohtaamisen lisäksi kaksi muuta peliä, AC Oulu-Gnistan sekä FC Inter-HJK.Kaikki putket katkeaa joskus. Ensi viikolla työ jatkuu Klubin vieraana.👊#yhdessäseistään #seuraaraitaa #vepsu #vaasa #vasa #veikkausliiga #lemonsoftstadion #vps100 pic.twitter.com/VFI4YLeAMR— Vaasan Palloseura (@VPS1924) May 10, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp KuPS Veikkausliiga VPS Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Jalkapallo 31.05.2024 - 23:34 Antti Metsälä Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jalkapallo 31.05.2024 - 18:54 Antti Metsälä Jesse Joroselle huipputärkeä nollapeli! Venezia lähellä nousua Jalkapallo 31.05.2024 - 09:09 Antti Metsälä