Yksi tulevan Veikkausliigakauden seuratuimmista pelaajista on HJK:n Topi Keskinen. Keskinen teki vahvan läpimurron viime kaudella ja nyt odotukset ovat korkealla. Monen papereissa Keskinen tulee vaihtamaan maisemaa seuraavalle sarjatasolle jo kuluvan kauden aikana – näyttöjen perusteella tämä ei olisi yllätys.Tuoreessa Veikkausliigan podcastissa Keskinen pohti monen ajankohtaisen asian lisäksi viime kauttaan. Hän myönsi suoraan, ettei odottanut saavansa juurikaan peliaikaa.– En ajatellut, että pääsen hirveästi pelaamaan. Se oli vaan, että pääsen treenaamaan tässä. Ajattelin, että pysyy vaan ringissä ja pääsee hyvien jätkien kanssa treenaamaan, Keskinen kertoi podcastissa.– Kokeneiden pelaajien kanssa, jotka ovat olleet ulkomailla. Ottamaan oppia. Se oli rehellisesti tavoite, että pääsee aina silloin tällöin pelaamaan.Toisin kävi, sillä Keskinen nousi nopeasti HJK:n avainpelaajien joukkoon.– Kun tässä futiksessa asioita tapahtuu, niin en mä sitten mieti, että on avauksessa taas. Sitten siihen tottuu ja vaadit itseltäsi enemmän. Kyllä se (vastuu) tuli yllätyksenä, mutta totuin siihen aika nopeasti. Nyt on tavoitteet isommat kyllä, Keskinen kertoi.Topi Keskinen nähdään ensimmäisen kerran tositoimissa Veikkausliigassa tällä kaudella, kun hallitseva mestari HJK matkustaa viime kauden hopeajoukkue KuPS:in vieraaksi ensi lauantaina. Ottelu alkaa kello 19.00 ja Ruutu+ näyttää pelin suorana.LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp HJK Topi Keskinen Veikkausliiga Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Jalkapallo 31.05.2024 - 23:34 Antti Metsälä Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jalkapallo 31.05.2024 - 18:54 Antti Metsälä Jesse Joroselle huipputärkeä nollapeli! Venezia lähellä nousua Jalkapallo 31.05.2024 - 09:09 Antti Metsälä