Veikkausliigaa on nyt pelattu kaksi kierrosta, ja sarja on alkanut juuri niin tasaisesti kuin odotettiin. Vain yksi joukkue on kahden ottelun jälkeen puhtaalla pelillä – ja sarjan toisessa päässä vain yhdeltä joukkueelta on pistetili avaamatta.Se, että EIF on kahden vierasottelun jälkeen nollilla, ei ole suuri yllätys. Sarjanousijalle povattiin vaikeuksia jo ennen kauden alkua. Joukkue on taistellut sitkeästi, mutta vielä ei pistetili ole auennut. Sen sijaan se, että Gnistan porskuttaa sarjan kärjessä ainoana puhtaan pelin joukkueena, on yllätys. Gnistan on kohdannut kaksi mitalitaisteluun uumoiltua joukkuetta, Interin ja Ilveksen. Kummankin Ogelin ihmeporukka on kellistänyt.Ja millä tavalla. Joukkue toipui Interin pikamaalista kotonaan. Ilvestä vastaan tarjoiltiin herkullinen kymmenen maalin näytelmä, jossa omiin meni neljä, mutta oikeaan päähän kuusi osumaa. Kahden ottelun jälkeinen maaliero 8-5 todistaa sen, että Gnistanin peleissä yleisö viihtyy jatkossakin.Maaleja on muutenkin syntynyt mukavasti. Vain FC Lahden maalitili on vielä avaamatta, muilla joukkueilla – myös hännänhuippu EIF:illä – on tehtynä vähintään kolme täysosumaa. Eikä ole ihme, että maalitilaston kärjessä keikkuu nimenomaan Gnistanin pelaaja: Joakim Latonen on tehnyt jo neljä osumaa. Kuusi pelaajaa on yltänyt kahteen maaliin.Lisää Veikkausliigaviihdettä on tarjolla ensi perjantaina, kun kolmas ottelukierros pyörähtää käyntiin.Gnistan jatkaa ainoana joukkueena puhtaalla pelillä kahden ottelukierroksen jälkeen.#Veikkausliiga #kannatapaikallista pic.twitter.com/ZPuRAN0zgz— Veikkausliiga (@Veikkausliiga) April 13, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Veikkausliiga Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Jalkapallo 31.05.2024 - 23:34 Antti Metsälä Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jalkapallo 31.05.2024 - 18:54 Antti Metsälä Jesse Joroselle huipputärkeä nollapeli! Venezia lähellä nousua Jalkapallo 31.05.2024 - 09:09 Antti Metsälä