HJK:n ja SJK:n paidassa mainion uran tehnyt Mehmet Hetemaj ruotii tällä hetkellä yhtenä Ruudun asiantuntijana Veikkausliigaa. Hetemaj on oikea henkilö arvioimaan Pohjanmaan Derbyä, jolla hemmotellaan katsojia jo toisella ottelukierroksella.– Viime vuonna myös puhuttiin ennen tätä peliä ja mä hehkutin aivan hirveästi ja sanoin, että toivottavasti en petä kuulijoita jne. Samalla mä muistan sanoneeni, että mä uskallan hehkuttaa näitä pelejä, koska näissä peleissä on aina tapahtunut, Hetemaj kertoo Veikkausliiga-podcastissa.– Viime vuonna peli päättyi 3-2 Vepsulle. Se oli todella hieno peli. Mä uskon, että myös perjantaina tulee. Nyt on sellaiset paineet, ensimmäisen ottelun jännityspaineet ja se, että saat kolme pistettä mukaan, niin nyt molemmilla on tämä hoidettu. Nyt ne pääsee pelaamaan aika avoimesti ja nauttimaan tästä. Tämä tulee olemaan ottelu, jota ei missään nimessä kannata jättää välistä.Pohjanmaan Derby on yksi kolmesta Veikkausliigan ottelusta perjantaina. Valkeakoskella Haka kohtaa EIF:in ja Turussa FC Inter AC Oulun.Illalla pelattava Pohjanmaan derby VPS-SJK nähdään kierroksen kaksi studio-otteluna Ruudussa 📽Asiantuntijoina toimivat Marko Rajamäki sekä Tuija Hyyrynen. Tero Karhu johtaa puhetta. Tule Ruudun ääreen kello 18.15 alkaen!📺 https://t.co/Vn0FMKva31#Veikkausliiga #VPSSJK pic.twitter.com/aEAY2ffJ9z— Veikkausliiga (@Veikkausliiga) April 12, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Mehmet Hetemaj Veikkausliiga Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Jalkapallo 31.05.2024 - 23:34 Antti Metsälä Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jalkapallo 31.05.2024 - 18:54 Antti Metsälä Jesse Joroselle huipputärkeä nollapeli! Venezia lähellä nousua Jalkapallo 31.05.2024 - 09:09 Antti Metsälä