Kuva: All Over PressVeikkausliigan seitsemäs kierros pelattiin viikonloppuna. HJK hävisi kotoaan Vepsulle ja Klubin ympärillä käydään jatkuvasti kiihtyvämpää keskustelua, joten kriisijoukkueesta voi ainakin tietyllä tavoin puhua. Sama AC Oulun suhteen – Oulu on edelleen voitoton joukkue Veikkausliigassa, kun perjantaina ryhmä pelasi tasapelin kotonaan IFK Mariehamnin kanssa. Kriisi jatkuu… Vielä enemmän kriisikeskusteluun on syytä Turussa, sillä Interin alavireinen alkukausi jatkui tappiolla Seinäjoella. Sen sijaan Hakan osalta ei kriisistä tarvitse puhua, siitäkään huolimatta, että joukkue otti nenään Ilvekseltä urakalla lukemin 0-5.Sunnuntaina pelattiin kaksi ottelua. Päivän avauspelissä Gnistan ja KuPS pelasivat kohtuullisen viihdyttävän ottelun Oulunkylässä vaikka maaleja ei nähty ensimmäistäkään. Tilanteita kuitenkin oli ja tunnelma kohdallaan. Gnistanin kotimatsi oli jälleen myyty loppuun, joten kiinnostusta on vahvasti yhä ilmassa vaikka joukkueen voitoton putki on jo viisi ottelua.Sen sijaan kaksi heikosti aloittanutta kriisijoukkuetta kohtasi Tammisaaressa kierroksen päättäneessä ottelussa. Kumpikaan ei saanut tilanteeseensa helpotusta, sillä ottelu päättyi tasapeliin 1-1. EIF on edelleen voitoton tällä kaudella, FC Lahden sarjasijoitus on hieman parempi kuin lähes lohduttomat peliesitykset.Alkavaan viikkoon lähdetään VPS:n johdolla. Sarjakärki johtaa SJK:ta yhdellä pisteellä ottelun vähemmän pelanneena. Sarjan kolmoseksi on noussut vahvassa voittoputkessa oleva Ilves. KuPS on neljäntenä, HJK viidentenä ja Haka kuudentena.Veikkausliiga jatkuu keskiviikkona, kun odotettu ensimmäinen kohtaaminen HJK:n ja Gnistanin välillä pelataan Töölössä. VPS ja KuPS kohtaavat Vaasassa ja Ilves isännöi Tammelassa Interiä.LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Veikkausliiga Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Jalkapallo 31.05.2024 - 23:34 Antti Metsälä Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jalkapallo 31.05.2024 - 18:54 Antti Metsälä Jesse Joroselle huipputärkeä nollapeli! Venezia lähellä nousua Jalkapallo 31.05.2024 - 09:09 Antti Metsälä