HJK:n valmennuskuviot ovat puhuttaneet pitkin talvea. Kun Veikkausliigakausi on alkanut, keskustelu ei ole ainakaan laantunut. Ulospäin näyttää varsin epäselvältä, kuka joukkuetta oikeasti johtaa: Ossi Virta on papereissa päävalmentaja, alun perin päävalmentajaksi nimetty Ferran Sibila on ”pelillisen prosessin kehittäjä”.Kaksi ottelua on pelattu. Toisessa HJK oli heikko ja hävisi. Toisessa ottelussa HJK oli parempi ja voitti. 4-0 voitto FC Lahdesta ponnahdutti Klubin sarjajumbon paikalta sarjan kärkeen. Mutta kummalle kunnia tasonostolle? Vaikea sanoa.Näyttää nimittäin siltä, että HJK:n valmennusjohto on tehnyt työnjaon ottelun ohjaamisessa. Kun HJK puolustaa Ferran Sibila seisoo ohjaamassa teknisellä alueella. Kun HJK ottaa pallon pois ja aloittaa hyökkäämisen, vaihdetaan miestä läpystä: Ossi Virta ponnahtaa tekniselle alueelle johtamaan peliä. Välillä tietysti vaihdot menevät sekaisin ja alueella seikkailevat molemmat, välillä ei kumpikaan.Joka tapauksessa, Klubi valmentajien kuntojumppa penkiltä pystyyn ja päinvastoin, on kiehtovaa seurattavaa. Tämänkin vuoksi kannattaa mennä otteluihin paikan päälle – hämmentävää näytöstä voi seurata kentän laidalla, jos itse pelitapahtumat tylsistyttävät.𝐒𝐢𝐭𝐚𝐚𝐭𝐭𝐢🗣️ "Selkeä kasvojen pesu ja parannettiin selkeästi erityisesti meidän puolustuspeliämme avausottelusta. Kun puolustuspeli parani, saatiin enemmän riistoja, vastahyökkäyksiä ja pidempiä pallonhallintajaksoja."– Ossi Virta#HJK #Veikkausliiga pic.twitter.com/QITxVDzd5a— HJK Helsinki (@hjkhelsinki) April 11, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Ferran Sibila HJK Ossi Virta Veikkausliiga Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Jalkapallo 31.05.2024 - 23:34 Antti Metsälä Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jalkapallo 31.05.2024 - 18:54 Antti Metsälä Jesse Joroselle huipputärkeä nollapeli! Venezia lähellä nousua Jalkapallo 31.05.2024 - 09:09 Antti Metsälä