Veikkausliigassa pelattiin perjantaina kolme ottelua. Minikierroksen avasi kahden ensimmäisellä kierroksella tappiolla aloittaneen joukkueen kohtaaminen, kun EIF matkusti Hakan vieraaksi Valkeakoskelle. Haka aloitti ottelun hyvin, sillä jo neljän minuutin pelin jälkeen koskilaisten Maissa Fall vei isännät johtoon. Toisen jakson alussa Haka oli yhtä tyrmäävä – Evangelos Patoulidis laukoi hyvin, mutta EIF:in epäonneksi kimmoke muutti pallon suuntaa ja painui ylänurkkaan.Toisella jaksolla EIF paransi selvästi ja Hakan peli oli vähintään sekavaa. Mutta vain yksi kavennusmaali nähtiin, kun entinen Hakan maalitykki Salomo Ojala osui kuin vanhasta tottumuksesta Tehtaankentällä. Ojalalla oli hieno paikka myös tasoitukseen, mutta pusku meni ohi. Haka otti kauden avausvoiton ja EIF jatkaa nollakerhossa.Pohjanmaan Derby oli odotusten mukaisesti vauhdikas ja jännittävä kohtaaminen. Ottelu keräsi katsomoon miltei 3500 katsojaa, ja tuskin kukaan pettyi pelin viihdearvoon. Ottelun ensimmäinen maali nähtiin toisen jakson ensimmäisellä minuutilla, kun Matti Haukioja täräytti todellisen kanuunavedon maaliin. SJK ei tästä lannistunut ja Jaime Moreno palkitsi vierasjoukkueen yrityksen tasoitusmaalilla. Peli päättyi 1-1 lukemiin ja molemmat joukkueet nousivat neljään pisteeseen ja yhdessä sarjan kärkeen.Perjantain kolmannessa ottelussa hemmoteltiin yleisöä maaleilla, kun FC Inter ja AC Oulu kohtasivat Turussa. Ensin Oulun Justin Rennicks avasi maalihanat jo ottelun kolmannella minuutilla. Interin Jean Botue tasoitti taukolukemiksi 1-1. Sitten oli kotijoukkueen aika mennä johtoon: Matias Tamminen teki lukemiksi 2-1, mutta vain kahdeksan minuuttia myöhemmin Oulu tuli tasoihin Interin omalla maalilla.Maalitehtailu ei päättynyt tähän. Interin Darren Smith iski pilkulta 3-2 johtomaalin 78. minuutilla ja pisteiden uskottiin jäävän Turkuun. Näin ei käynyt, sillä Oulun tähtihyökkääjä Ashley Coffey tasoitti pelin makoisasti. Erotuomarin antamaa lisäaikaa oli pelattu kuusi minuuttia, kun Coffey iski tasoitusmaalin. Interille ja Oululle pisteet olivat kauden ensimmäiset.Veikkausliiga jatkuu lauantaina kahdella ottelulla. Gnistan kohtaa kotonaan Ilveksen varhaisottelussa ja koko kierros täydentyy, kun IFK Mariehamn ja KuPS iskevät yhteen.Tässä vielä Ashley Coffeyn lisäajan lisäajalla syntynyt tasoitusmaali ⚽️#Veikkausliiga #INTACO pic.twitter.com/PLAijO0KgQ— Veikkausliiga (@Veikkausliiga) April 12, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp AC Oulu Ashley Coffey EIF FC Haka FC Inter SJK Veikkausliiga VPS Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Jalkapallo 31.05.2024 - 23:34 Antti Metsälä Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jalkapallo 31.05.2024 - 18:54 Antti Metsälä Jesse Joroselle huipputärkeä nollapeli! Venezia lähellä nousua Jalkapallo 31.05.2024 - 09:09 Antti Metsälä