Veikkausliigassa pelattiin kolmen ottelun lauantaina. Odotetussa kärkiottelussa toistaiseksi tämän kauden sensaatiojoukkue Gnistan matkusti viime kauden sensaation VPS:n vieraaksi Vaasaan. Ottelu oli erittäin viihdyttävä, kuten etukäteen uskottiin.VPS meni ottelussa 2-0 johtoon, mutta sitten Veikkausliigan maalitilaston ykkönen Joakim Latonen teki jo kauden viidennen maalinsa. Heti toisen jakson alussa Gnistan tuli tasoihin, mutta ei tällä kertaa ohi.Viime kaudella VPS nousi monta kertaa ottelun lopussa voittoihin, niin kävi nytkin. Vaihdosta kentälle tullut Gleofilo Vlijter teki ottelun voittomaalin neljä minuuttia ennen loppua. Samalla joukkue nousi Veikkausliigan kärkeen, yhdessä SJK:n kanssa. FC Lahti ja FC Haka kohtasivat Tammelassa lauantain ensimmäisessä ottelussa. Haka meni ottelussa johtoon Juho Kilon uran ensimmäisellä Veikkausliigamaalilla. FC Lahti tuli kuitenkin tasoihin maalilla, joka oli kauden ensimmäinen. Osuman iski pilkulta Miguel Lopez. Tämän jälkeen molemmilla oli paikkansa ratkaista, mutta lopulta tasapeli oli oikeutettu tulos.HJK otti rutiinivoiton IFK Mariehamnista kotonaan. Joona Toivio vei Klubin 1-0 johtoon ja jälleen kentän ylivoimaisena tähtenä säteillyt Topi Keskinen teki 2-0 maalin. Keskiselle maali oli kauden kolmas eli lupaus ohitti jo kolmannessa ottelussaan viime kauden maalimääränsä. Debyyttikaudella syntyi kaksi veikkausliigamaalia. IFK Mariehamnin kavennuksen teki Adam Larsson.Veikkausliigan kolmas kierros pelataan loppuun sunnuntaina, kun EIF pelaa kautta aikojen ensimmäisen kotiottelunsa Veikkausliigassa. Tämä tapahtuu Myyrmäessä, koska oikea kotikenttä ei ole vielä pelikunnossa. Vastaan tulee AC Oulu.Takaisin voittojen tielle koleassa Hietalahdessa!🔥#yhdessäseistään #seuraaraitaa #vepsu #vaasa #vasa #veikkausliiga #lemonsoftstadion #vps100 pic.twitter.com/r7Jh1r33P4— Vaasan Palloseura (@VPS1924) April 20, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp FC Haka FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Veikkausliiga VPS Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Jalkapallo 31.05.2024 - 23:34 Antti Metsälä Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jalkapallo 31.05.2024 - 18:54 Antti Metsälä Jesse Joroselle huipputärkeä nollapeli! Venezia lähellä nousua Jalkapallo 31.05.2024 - 09:09 Antti Metsälä