Englannin Valioliigassa pelattiin torstaina kaksi ottelua. Liverpool kesti Arsenalin ja Manchester Cityn keskiviikkona asettamat paineet ja kukisti Anfieldilla ennakko-odotusten mukaisesti sarjan jumbojoukkue Sheffield Unitedin.Darwin Nunez vei joukkueensa 1-0 johtoon ensimmäisellä jaksolla. Sheffield tasoitti Liverpoolin omalla maalilla, mutta ottelun viimeinen vartti toi ratkaisun. Alexis MacAllister vei Liverpoolin johtoon ja loppuhetkillä Cody Gakpo viimeisteli loppulukemat 3-1.Stamford Bridgellä nähtiin torstain toisessa ottelussa melkoinen näytelmä, kun Chelsea voitti kotikentällään 4-3. Ensin Chelsea meni Manchester Unitedia vastaan 2-0 johtoon, sitten ManU teki ottelun kolme seuraavaa maalia. Aivan ottelun lopussa Chelsea tuli vielä tasoihin ja lopulta ohi. Ottelun suurin sankari oli Chelsean Cole Palmer, joka teki hattutempun – kaksi osumista tuli pilkulta. ManU:n tehomies oli Alejandro Garnacho, joka osui kahdesti.Sarjataulukossa Liverpool ohitti Arsenalin ja meni kärkeen. Arsenal on kaksi pistettä perässä ja Manchester City kolme pistettä. Torstaina pelanneista joukkueista Sheffieldin tilanne näyttää sarjan hännillä toivottomalta. ManU löytyy sarjataulukosta sijalta kuusi ja Chelsea sijalta kymmenen.Viikonloppuna pelataan jälleen täysi kierros. Kärkijoukkueista Arsenal ja City ovat tositoimissa lauantaina. City matkustaa Lontooseen Crystal Palacen vieraaksi ja Arsenal Brightoniin. Kärkijoukkue Liverpool kohtaa verivihollisensa Manchester Unitedin Old Traffordilla sunnuntaina.HAT-TRICK HERO! 🤩#CFC | #CheMun pic.twitter.com/1m3CEoDtok— Chelsea FC (@ChelseaFC) April 4, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Chelsea Cole Palmer Liverpool Manchester United Valioliiga Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Jalkapallo 31.05.2024 - 23:34 Antti Metsälä Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jalkapallo 31.05.2024 - 18:54 Antti Metsälä Jesse Joroselle huipputärkeä nollapeli! Venezia lähellä nousua Jalkapallo 31.05.2024 - 09:09 Antti Metsälä