FIFA tiedotti torstaina, että järjestö on solminut pitkän pääyhteistyökumppanitason sopimuksen Aramcon kanssa. Tämä ei ollut suurikaan yllätys, sillä FIFAn puheenjohtaja Gianni Infantino on ollut toimissaan jo pitkään vahvasti kallellaan Saudi-Arabian suuntaan.Aramco on yksi maailman vauraimmista yhtiöistä, sillä sen liiketoimintaan kuuluvat saudien luonnonvarat. Oli oikeastaan luonnollinen jatkumo, että Infantino ja kumppanit sekä heidän ystävänsä arabimaista löysivät jälleen toisensa. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta – FIFAn pääkumppanilistalta löytyi jo aikaisemmin Qatar Airways.Aramco ei ole ensimmäistä kertaa vahvasti esillä urheilusponsoroinnissa. Yhtiön on Formula 1 -maailmassa erittäin näkyvästi esillä ja monessa muussakin lajissa Aramco on mukana tukemassa. Muiden lajien yhteistyötä, saati kilpailuja arabimaissa, ei kuitenkaan paheksuta julkisesti juuri lainkaan. Jostain syystä jalkapallon kanssa tehtävä yhteistyö on punaisempi vaate medialle ja eri kansalaisjärjestöille.Yhtä kaikki, Aramcon tulo vahvasti FIFAn toimintaan mukaan antaa yhä selkeämmän viitteen siitä, millä tavoin MM-jalkapallo fiksataan nimenomaan Saudi-Arabiaan vuonna 2034.LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp FIFA Gianni Infantino Saudi-Arabia Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Jalkapallo 31.05.2024 - 23:34 Antti Metsälä Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jalkapallo 31.05.2024 - 18:54 Antti Metsälä Jesse Joroselle huipputärkeä nollapeli! Venezia lähellä nousua Jalkapallo 31.05.2024 - 09:09 Antti Metsälä