Takana 34 pelattua ottelua ja niistä hurjat 28 voittoa ja kuusi tasapeliä. Siinä Lukas Hradeckyn kipparoiman Bayer 04 Leverkusenin lopullinen saldo Bundesliigakaudelta, kun lauantain päätöskierroksella kaatui Augsburg maalein 2-1.Mestaruuden ”Werkself” varmisti jo hyvän aikaa sitten, mutta tappioton putki vain jatkuu. Vakavasti putki ei ollut lauantaina uhattuna, sillä Leverkusen meni nopeassa tahdissa kahden maalin johtoon ja Augsburgin kavennus toisella jaksolla ei riittänyt pisteeseenkään. Tosin Hradecky joutui kymmenen minuuttia ennen loppua esittämään melkoisen paraatipelastuksen estääkseen tasoituksen.Bundesliigakauden selvittäminen tappioitta oli jo itsessään ennätys, mutta Leverkusenin nollaputki koskee edelleen kaikkia kilpailuja kuluvalla kaudella. Kaikkiaan perättäisiä tappiottomia otteluita joukkueella on tällä kaudella koossa jo 51 kaikki kilpailut huomioiden.Kautta joukkueella on jäljellä Eurooppa-liigan finaalin ja Saksan cupin finaalin verran eli tähtäin on tiukasti vielä triplamestaruudessa.𝙐𝙣𝙜𝙚𝙨𝙘𝙝𝙡𝙖𝙜𝙚𝙣 𝙈𝙚𝙞𝙨𝙩𝙚𝙧 𝙎𝙑𝘽! #B04FCA 2:1 #DeutscherMeisterSVB #Bayer04 #Winnerkusen #Werkself #Bundesliga pic.twitter.com/Mp2qY6IwPa— Bayer 04 Leverkusen (@bayer04fussball) May 18, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Bayer Leverkusen Bundesliiga Lukas Hradecky Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Jalkapallo 31.05.2024 - 23:34 Antti Metsälä Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jalkapallo 31.05.2024 - 18:54 Antti Metsälä Jesse Joroselle huipputärkeä nollapeli! Venezia lähellä nousua Jalkapallo 31.05.2024 - 09:09 Antti Metsälä