Joel Pohjanpalo ampui kaksi maalia sunnuntaina, kun hänen edustamansa Venezia voitti kotiottelussaan FeralpiSalon maalein 2-1. Pohjanpalo vei joukkueensa 1-0 johtoon komealla kanuunalaukauksella, mutta vierasjoukkue tuli tasoihin. ”Jolle” Pohjanpalon toinen osuma syntyi erotuomarin antamalla lisäajalla.Jälkimmäinen maali oli äärettömän tärkeä, sillä sen ansiosta Venezialla on yhä mahdollisuudet suoraan nousuun. Kun otteluja on enää pelaamatta yksi, Venezia on kahden pisteen päässä Comosta, joka on nyt sarjakakkosena ja suorana nousijana. Jos Venezia voittaa viimeisen pelinsä ja Como pelaa tasan, menee Venezia tasapisteissä Comon ohi keskinäisten ottelujen vuoksi.Jo tässä vaiheessa on lähes sataprosenttisen varmaa, että Joel Pohjanpalo kruunataan Italian Serie B:n maalikuninkaaksi. Hän on tehnyt 22 maalia sarjassa ja toisena tilastossa oleva Cosenzan Gennaro Tutino on kolme maalia perässä. Tilanne on siinä mielessä mielenkiintoinen, että toisaalta Pohjanpalo varmasti toivoo Cosenzan voittavan viimeisellä kierroksella Comon, jotta suora nousu olisi mahdollinen, mutta varmasti hän myös toivoo, ettei Tutino tekisi kahta useampaa maalia – toki Pohjanpalolla itselläänkin on mahdollisuus vielä maalitiliään kohentaa viimeisessä pelissä Spezian vieraana.LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Joel Pohjanpalo Serie B Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Jalkapallo 31.05.2024 - 23:34 Antti Metsälä Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jalkapallo 31.05.2024 - 18:54 Antti Metsälä Jesse Joroselle huipputärkeä nollapeli! Venezia lähellä nousua Jalkapallo 31.05.2024 - 09:09 Antti Metsälä