Coventry ja Manchester United näyttivät, miksi FA Cup on niin legendaarinen kilpailu. Manchester United näytti vievän finaalipaikan mennen tullen, sillä joukkue meni 58. minuutilla jo 3-0 johtoon Bruno Fernandesin maalilla.Vielä mitä. Sitkeä Coventry teki kaksi maalia kahdeksan minuutin sisällä ja tasoituksen ajassa 90+5. Mentiin jatkoajalle, jossa kumpikin joukkue osui ylärimaan. Aivan jatko-ottelun viimeisillä hetkillä draaman kaari ylitti aiemman: Coventryn tanskalainen Victor Torp teki voittomaalin – tai ainakin vähän aikaa näytti siltä. Pienen hetken jälkeen ottelun erotuomari sai viestin VAR-huoneesta: paitsio. Hidastukset näyttivät, että kyse oli enemmänkin milleistä kuin senteistä. Finaalipaikka ratkaistiin lopulta pilkuilta. ManU oli niissä tarkempi. Coventry jäi historian kirjoihin loistavana häviäjänä, joka oli tehdä suuren sensaation. Voidaan hyvin sanoa, että VAR todennäköisesti pelasti ManU-valmentaja Erik ten Hagin työpaikan, ainakin toistaiseksi. Jos lähtö finaalista olisi tullut sen jälkeen, kun joukkue johtaa 3-0 Championship-joukkuetta vastaan, ei vaihtoehtoja uudelle omistajakunnalle olisi jäänyt. Voi tietysti hyvin olla, ettei nyt rimaa hipoen saavutettu finaalipaikka mikään suuri työnäyte ollut sekään.FA Cupin finaali pelataan Manchesterin derbynä. Lauantaina Manchester City selvitti tiensä Wembleyn toukokuiseen finaaliin kukistamalla Chelsean 1-0 Bernardo Silvan maalilla.Decisive contributions in the penalty shootout.#MUFC || #FACup pic.twitter.com/8GWly5plNE— Manchester United (@ManUtd) April 21, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Chelsea Coventry FA Cup Manchester City Manchester United Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Jalkapallo 31.05.2024 - 23:34 Antti Metsälä Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jalkapallo 31.05.2024 - 18:54 Antti Metsälä Jesse Joroselle huipputärkeä nollapeli! Venezia lähellä nousua Jalkapallo 31.05.2024 - 09:09 Antti Metsälä