Ensi sunnuntaina haukkumanimi ”Neverkusen” voidaan mahdollisesti laittaa ikuisesti roskakoriin. Lauantaina Bundesliigassa nähtiin ihmeitä, sillä 0-2 tappiolla ollut Heidenheim nousi suurta ja mahtavaa Bayernia vastaan 3-2 voittoon. Kun Leverkusen voitti samaan aikaan Union Berlinin vieraissa 1-0 Florian Wirtzin maalilla, mestaruus on sinettiä vailla valmis.Bundesliigaa on viikonlopun kierroksen jälkeen pelaamatta kuusi ottelua. Lauantain tulosten kautta Leverkusenin johto Bayerniin on jo 16 pistettä. Kun jaossa on 18 pistettä lopuista otteluista, tarkoittaa tämä sitä, että Leverkusen tarvitsee yhden voiton mestaruuteen. Ensimmäistä kertaa asia on katkolla viikon kuluttua.Lauantaina Bayern kohtaa Kölnin ja jos hallitseva mestari häviää, on mestaruus mennyt. Mikäli Bayern voittaa, kuten todennäköistä on, on mestaruus katkolla Leverkusenin kotikentällä sunnuntaina. Vastassa on kotona Werder Bremen.Lukas Hradecky oli lauantaina jälleen kohtuullisen vähillä töillä. Tilillä on pelatun pelin jälkeen 13 nollapeliä ja muutenkin Leverkusenin puolustus oli täyttä rautaa. Tällä kaudella Hradecky ja kumppanit ovat päästänet ylivoimaisesti vähiten maaleja: vain 19, kun otteluja on takana 28.Jos – ja kun – Leverkusen mestaruuden sinetöi, tulee Lukas Hradeckysta ensimmäinen suomalainen suursarjan voittanut pelaaja sitten Pekka Lagerblomin. Suorituksen arvoa nostaa vielä se, että ”Luke” on joukkueen kulmakivi ja kapteeni. Suoritus yhdessä maailman kovimmista jalkapallosarjoista olisi suomalaisittain historiallinen.🙌⚫️♥️🙌#FCUB04 0:1 | #Bayer04 | #Werkself pic.twitter.com/vbXG8P3y3R— Bayer 04 Leverkusen (@bayer04fussball) April 6, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Bundesliiga Leverkusen Lukas Hradecky Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Jalkapallo 31.05.2024 - 23:34 Antti Metsälä Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jalkapallo 31.05.2024 - 18:54 Antti Metsälä Jesse Joroselle huipputärkeä nollapeli! Venezia lähellä nousua Jalkapallo 31.05.2024 - 09:09 Antti Metsälä