Default CaptionNHL:n pudotuspelit alkoivat lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kahdella ottelulla. Odotettu kamppailu Bostonin ja Toronton välillä muodostui yksipuoliseksi, sillä Boston oli selvästi Torontoa edellä.Ensimmäisen erän jälkeen Boston johti vain 1-0, mutta toisessa erässä Bruins ratkaisi ottelun. Joukkue vei erän 3-0 Jake DeBruskin johdolla. DeBrusk iski erässä kaksi maalia. Kolmannen erän alussa Toronto kavensi, mutta vain yhden maalin verran. Loppulukemat 5-1 syntyivät kolme minuuttia ennen loppua.Yön toisessa ottelussa parin selvä ennakkosuosikki Carolina kukisti NY Islandersin 3-1. Islanders taisteli loppuun asti, mutta yritys ei riittänyt Carolinan laajalle materiaalille. Voitto irtosi, vaikka Carolinan ykköstähti Sebastian Aho (kuvassa) ei tällä kertaa pisteille yltänyt, eivätkä joukkueen muutkaan suomalaiset.Pudotuspelit jatkuvat sunnuntai-iltana otteluilla Florida-Tampa Bay sekä NY Rangers-Washington. Yöllä aloitetaan kaksi muuta paria, kun Winnipeg ja Colorado kohtaavat, samoin Vancouver ja Nashville.GAME WON 😤 pic.twitter.com/F7V1JnyAjA— Carolina Hurricanes (@Canes) April 20, 2024LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Boston Carolina NHL NY Islanders Sebastian Aho Toronto Tuoreimmat Uutiset Test RSS Feed cache #4 Test RSS Feed cache #3 Test RSS Feed cache #2 Test RSS Feed cache #1 KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” Lue myös: Test RSS Feed cache #3 Jääkiekko 20.01.2026 - 13:49 Foo Fung Test RSS Feed cache #2 Jääkiekko 20.01.2026 - 13:44 Foo Fung Test RSS Feed cache #1 Jääkiekko 20.01.2026 - 13:12 Foo Fung