Kuva: All Over PressNHL:n yön puolivälieräotteluissa nähtiin kaksi vierasvoittoa. Florida haki makoisan voiton suomalaistähtien johdolla Bostonista lukemin 3-2. Vancouver puolestaan voitti Edmontonissa maalein 4-3.Bostonin ja Floridan sarja on kääntymässä Floridalle. Ilman kapteeniaan Brad Marchandia pelannut Bruins meni ottelussa 2-0 johtoon, mutta Floridan kone käänsi hetki hetkeltä ottelun Bostonin päätyyn. Painostus päättyi Anton Lundellin tekemään kavennusmaaliin 34. minuutilla. Kolmannessa erässä Sam Bennett teki paljon porua aiheuttaneen ylivoimamaalin, syöttäjänä Lundell.Ottelun voittomaali oli taidetta. Sasha Barkov luikerteli läpi Bostonin puolustuksen ja nosti nätisti kiekon ylänurkkaan. Tästä Boston ei enää toipunut ja tilanne puolivälierässä on nyt 3-1 Floridalle.Vancouver on esitellyt uuden tähden Oilers -sarjassa. Tulokasmaalivahti Arturs Silovs torjui 42 kertaa, kun Canucks nappasi makoisan vierasvoiton Edmontonista. Oilers meni ottelussa johtoon, mutta Vancouver käänsi jo ensimmäisessä erässä tilanteeksi 1-3. Edmonton kavensi, mutta toisen erän lopussa Vancouver teki jälleen maalin. Vasta aivan ottelun lopussa Oilers pääsi maalin päähän, mutta Silovs sekä Vancouverin puolustus kesti.Connor McDavid jäi tällä kertaa pisteittä. Leon Draisaitl teki maalin ja syötti toisen, mutta tällä kertaa supertähtien tehot jäivät kokonaisuudessaan minimiin. Vancouverin maalit jakautuivat kahdelle pelaajalle: Elias Lindholm teki kaksi maalia, samoin Brock Boeser, joka sai myös yhden syöttöpisteen. Silovsin lisäksi Boeser kuului ottelun tähdistöön.Vancouver meni voitollaan ottelusarjassa 2-1 johtoon.Aleksander Barkov scored midway through the third period to hit the 50-point mark in his postseason career and give the @FlaPanthers their first lead of Game 4. #StanleyCup #NHLStats: https://t.co/lHVFyxfBHh pic.twitter.com/GFNvCbMlIB— NHL Public Relations (@PR_NHL) May 13, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Aleksander Barkov Boston Bruins Edmonton Oilers Florida Panthers NHL Vancouver Canucks Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Jääkiekko 31.05.2024 - 17:59 Antti Metsälä NHL: Anton Lundellille tärkeä maali – Florida voiton päässä finaalista Jääkiekko 31.05.2024 - 08:51 Antti Metsälä Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” Jääkiekko 31.05.2024 - 11:11 Antti Metsälä