Kun Suomi voitti Jukka Jalosen johdolla nuorten maailmanmestaruuden, kohistiin aiheestakin Pikkuleijonien ykkösketjusta. Patrik Laineesta ”koko kansan Pateksi” kisoissa noussut laituri iski maaleja ja Jesse Puljujärvi ihastutti koollaan ja tehoillaan. Ketjun näkymättömin lenkki ja aivot, Sebastian Aho, jäi huomattavasti vähemmälle huomiolle. Niin jäivät myöskin esimerkiksi Roope Hintz ja Mikko Rantanen – ykkösketjusta ne kisat muistetaan.Aho on noussut NHL:n yhdeksi parhaista senttereistä. Ilman suurempaa kohinaa pelannut Rantanen on supertähti ja Hintz myös tähtiluokkaa. Laineen ura on ollut yhtä vuoristorataa eikä ole varmuutta, milloin ja missä – tai koska – Laineen ura lähtee uuteen lentoon. Jos lähtee. Jesse Puljujärven tarina ei ole myöskään ollut mitenkään sitä, mitä siltä odotettiin.Puljujärvi varattiin korkealla varausnumerolla NHL-kaukaloihin. Nuori mies pääsi Edmonton Oilersiin ja peräti Connor McDavidin ketjuun. Otsikot tulivat lähinnä puutteellisesta kielitaidosta. Sen jälkeen miestä on heitelty sinne ja tänne. Vammat ovat vaivanneet, viimeisenä lonkkaleikkaus, joka piti Puljujärven pitkään sivussa.Näyttöjen kautta hän sai NHL-sopimuksen Pittsburghiin tänä talvena. Kovin hiljaista ainakin tehopuolella oli. Kolme maalia ja yksi syöttö 22:ssa ottelussa ei ollut mikään kovin vakuuttava tilastopläjäys. Rooli oli toki enemmän työmyyrä-osastolla, mutta kovin häävit eivät lukemat olleet.”Herääkin kysymys: tarvitaanko Puljujärveä?”Nyt Puljujärvi oli jälleen valmis antamaan näyttöjä. Jukka Jalonen kelpuutti hänet ikään kuin try-outille Leijoniin, ilman varmaa paikkaa joukkueessa. Herääkin kysymys: tarvitaanko Puljujärveä? Löytyykö hänelle rooli joukkueessa? Onko tarjolla parempia vaihtoehtoja? Jalonen ainakin toivoo niin, sillä ehdollista kisapaikkaa ei olisi tullut, jos ei jotain suunnitelmaa tai uskoa valmennusjohdolla olisi.Puljujärven liittyminen joukkueeseen aiheuttaa automaattisesti sirkuksen. Siitä huolimatta, etteivät odotukset ole lähimainkaan toteutuneet kaukalossa läpimurron jälkeen, media on seurannut hänen otteitaan jatkuvasti. Todennäköisesti Puljujärvi on eniten palstamillimetrejä saanut kiekkoilija, jonka teot eivät ole balanssissa saavutetun huomion kanssa. Lienee siis selvää, että ”Pulju” myy eli jutut tuottavat klikkejä. Mies kiinnostaa ja siksi varmasti tämäkin teksti on tehty.Suomi rakastaa ihmepoikiaan. Nyt on ovi raollaan siihen, että Jesse Puljujärvi voisi päästä takaisin otsikoihin peliesitystensä kautta. Mielenkiintoista nähdä, miten hän tilaisuuteensa tarttuu.Hannu SiltanenLUE MYÖS: Näkökulma: Kiekko-Vantaalta hämmentävää uhriutumista (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Jesse Puljujärvi Jukka Jalonen Leijonat Tuoreimmat Uutiset KuPS:lla superilta Veikkausliigassa – iso voitto ja apuja vielä muiltakin Lentopallo: Tappio Romanialle teki tyhjiksi miesten Kultaisen liigan Final Four -haaveet Glen Kamara jää sivuun Huuhkajista Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Ranskan avoimet: Alkoholikielto katsomoihin yleisön käyttäytymisen takia Vain sekunti! Maailmanennätys vaarassa Oslossa SM-liigakiekkoilija vaihtoi lajia – ei mennyt kovin vahvasti Golf: US Open taas Nelly Kordan painajainen – tuloksena +10 F1-legenda Flavio Briatore tekemässä yllätyspaluuta kuninkuusluokkaan Ranskan avoimet: Suosikit jatkavat, Novak Djokovic voitti 3-0 Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” EM-yleisurheilu: Nathalie Blomqvist ilmoittautui mitalitaisteluun – upea Suomen ennätys Oslossa Lentopallo: Suomelle elintärkeä voitto Tsekistä – MM-paikka lähestyy kovaa vauhtia! Valtteri Bottaksen temppu ällistytti brittiselostajan Monacossa NBA: Tutkapari Luka Doncic ja Kyrie Irving johdattivat Dallasin finaaliin Lue myös: Jokerit vaihtaa toimitusjohtajaa – A-J Niemi palaa normityöelämään Jääkiekko 31.05.2024 - 17:59 Antti Metsälä NHL: Anton Lundellille tärkeä maali – Florida voiton päässä finaalista Jääkiekko 31.05.2024 - 08:51 Antti Metsälä Golf: Mikko Korhosen paluu jatkuu – ”Oli joo ihan ok kierros” Jääkiekko 31.05.2024 - 11:11 Antti Metsälä